Vuoden 2022 PRO-palkinnot jaetaan maaliskuussa – ehdota osaajaa!

Idearikkaus, periksiantamattomuus ja usko tulevaan ovat nousseet Horeca-alalla entistä tärkeämmiksi ominaisuuksiksi. Kenen sinä näet suoriutuneen erityisen hyvin? Kenelle kuuluu kunnia alan maineen ylläpitäjänä ja puolustajana?

Mikko Paukkonen.

Ravintola-ala vaatii aina venymistä ja heittäytymistä, usein myös kollegan rooliin asettumista. Kuka on onnistunut niissä erityisen hyvin haastavina aikoina?

Totutut roolit ja toimintatavat ovat pyörähtäneet ympäri. Kun kuormitus on entistä kovempaa, kuka toimii esikuvana ja sparraajana? Hyvän tuulen tuojat, sisukkaat yrittäjät, vanhan uudistajat, uuteen heittäytyjät, eeppiset venyjät ja hullunrohkeat heittäytyjät – toimivatko työntekijät vanhasta muistista tai löytääkö moni uuden roolin? Kuka muuntautuu ja sopeutuu parhaiten meidät yllättäneen tulevaisuuden haasteisiin?

PRO-tuomariston uutena puheenjohtajana toimii Mikko Paukkonen.

– PRO-palkinto on toimialamme näkyvin tunnustus. Se annetaan erinomaisesta työstä, ja se on todella merkittävä sekä saajalleen että kaikille alallamme työskenteleville ihmisille, Mikko Paukkonen sanoo.

Paukkonen toivoo, että ehdokasasettelu käy viime vuoden tapaan kiivaana.

– Tänä rajoitusten sekä erilaisten sekavien säädösten määrittelemänä aikana jos milloinkaan alamme tarvitsee esikuvia. Nyt jos koskaan on syytä nostaa esille ehdokkaat alamme parhaiksi, PRO-palkinnon arvoisiksi ihmisiksi ja esikuviksi, hän kannustaa.

Ravintola-alan ammattilaisten huiput nousevat jälleen maaliskuussa Helsingin Messukeskuksen lavalle vastaanottamaan alan merkittävimmät tunnustukset ja koko yhteisön suosionosoitukset.

Haku PRO-ehdokkaaksi on nyt auki!

propalkinnot.fi

SARJAT

  • Baarimestari
  • Hovimestari/Sommelier
  • Innovaatio
  • Opettaja
  • Ravintolan asiakaspalvelija
  • Ravintolan keittiöpäällikkö/-mestari
  • Ravintolan kokki
  • Ravintolapäällikkö
  • Vastuullisuus
  • Yrittäjä

Julkaistu Shakerissa 3/21.

Tilaa Shaker!

Sulje mainos Tilaa Shaker