Uusi savonlinnalainen panimo Everyman’s Right Brewery tähyää kansainvälisille olutmarkkinoille. Yhtiö aloittaa osakeannin, josta kerättävällä pääomalla rakennetaan puitteet miljoonan olutlitran vuosituotannolle. Tällä kapasiteetillaan yhtiö siirtyy suoraan Suomen suurimpien craft-olutpanimoiden joukkoon.

– Tavoitteenamme ovat kansainväliset markkinat ja kannattava liiketoiminta. Strategiassamme tämä tarkoittaa sitä, että meillä on oltava heti lähdössä riittävästi tuotantokapasiteettia ja tuotannon pitää olla skaalattavissa ilman suuria lisäinvestointeja laitekantaan tai tuotantotiloihin, kertoo yhtiön perustaja, toimitusjohtaja ja panimomestari Jussi Hukkanen.

Yhtiö tulee panostamaan vahvasti brändiin ja markkinointiin.

Meillä Suomessa jäädään turhan usein odottamaan, löytyisikö tuotteelle kysyntää, sen sijaan, että tuotetta lähdettäisiin rohkeasti myymään maailmallesanoo yhtiön toinen perustaja Antti Suikkari, jolla on yli 20 vuoden kokemus markkinoinnista.

Uuden panimon tuotantotilan koko tulee olemaan 1 400 neliötä. Panimon toiminta käynnistyy 4 000 litran keittokapasiteetilla ja 100 000 litran käymiskapasiteetilla, joka mahdollistaa alkuvaiheessa noin miljoonan litran vuosituotannon. Lisäinvestoinneilla yhtiön tuotanto pystytään kasvattamaan samassa tuotantotilassa noin 6 miljoonaan litraan vuodessa. Pitkällä aikavälillä panimo tulee työllistämään kymmeniä työntekijöitä.

Everyman’s Right Brewery tekee Savonlinnaan vuosina 2017–2018 yli miljoonan euron investoinnit. Osakeannista kerättävällä pääomalla yhtiö rahoittaa tarvittavat laiteinvestoinnit panimon tuotannon käynnistämiseksi ja toteuttaa tuotantotilan vaatimat muutostyöt. Lisäksi yhtiö käyttää pääomaa tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen.

Uuden panimon perustajajäsenillä on vankkaa kokemusta panimoalalta, teollisen kokoluokan tuotantoprosesseista, alkoholijuomien maahantuonnista ja jakelusta sekä kansainvälisestä markkinoinnista.

Käsityöläispanimobuumi ei perustajia pelota. Sen sijaan he uskovat, että kokemuksesta on hyötyä laadukkaiden tuotteiden valmistuksessa.

Olen seurannut panimoalan kehitystä aitiopaikalla 90-luvun lopulta lähtien. Nyt pääsen yhdistämään oppini ja osaamiseni moderniin panimoteknologiaan, panimomestari Hukkanen toteaa.

Everyman’s Right Brewery lähtee nimensä mukaisesti viemään jokamiehenoikeutta maailmalle oluen muodossa. Jokamiehenoikeutta ei ole Suomessa laissa määritelty, vaan jokamiehen oikeuksiin kuuluu se, mitä perinteisesti on pidetty kohtuullisena ja mitä ei ole laissa kielletty.

Jokamiehenoikeudessa on kyse myös yksilönvapaudesta, suvaitsevaisuudesta, ympäristöarvoista ja luonnosta. Asioista, jotka koskettavat meitä kaikkia. Uskomme, että jokaisella on oikeus nauttia laadukkaasta puhtaan pohjoisen oluesta, yksin tai yhdessä ystävien kanssa, Suikkari sanoo.