Tommi Avola: Some on vaikuttanut tarpeisiin, joita ihmisillä on baarien suhteen

Tommi Avola on seurannut Turun ravintolakentän muutosta baaritiskin takaa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Uran alkuaikoina yökerhot olivat parinrakennuksen pelipaikkoja, joissa oli tärkeää olla äänekkäin, hauskin ja näyttävin saadakseen vastakkaisen sukupuolen huomiota. Sosiaalinen media on kuitenkin kääntänyt pelin aivan toisille raiteille.

– Yökerhon sijaan tutustutaan etukäteen erinäisten medioiden ja sovellusten kautta ja sovitaan sitten vasta treffit johonkin siistiin paikkaan, jossa ei ole kauhea mekkala. Väitän, että tämä on vaikuttanut myös alkoholikäyttäytymiseen hyvin paljon.

Avolan mukaan some on ollut vaikuttamassa yökerhobisneksen hiipumiseen.

– Ei yökerhot tule koskaan katoamaan, mutta niiden määrä on jo laskenut ja tulee laskemaan.

Toinen baareihin vaikuttava ilmiö on Avolan mielestä asuntojen hintojen jatkuva kasvu. Kaupunkien keskustoissa asutaan entistä pienemmissä tiloissa, joissa esimerkiksi etkojen järjestäminen on haasteellista. Avola uskoo, että baareihin tullaan jatkossa yhä enemmän kokoontumaan yhteen ystävien kanssa.

– Joskus sanottiin, että pubi on olohuoneen jatke. Tulevaisuudessa baarit ovat niitä ihmisten olohuoneita.

Baarien tulisikin panostaa enemmän miellyttävien puitteiden rakentamiseen: keskustelun mahdollistava taustamusiikki, tunnelmallinen valaistus ja tilojen räätälöitävyys seurueiden tarpeisiin ovat jatkossa entistä suuremmassa roolissa. Myös pöytä- ja tilavarausten hyödyntäminen baareissa vastaisi ihmisten muuttuneisiin tarpeisiin.

– Baareihin tullaan nautiskelemaan ja viihtymään, ne ovat kaksi tärkeää syytä nykyään.

Työpaikka: Arvon herra Kortteliravintola ARVOssa

Aloittanut alalla: 1998

Aiempia työpaikkoja: ensimmäinen työpaikka Opera-yökerho, 15 vuotta yökerhoissa, seitsemän vuotta cocktailbaareissa

Harrastukset: lukeminen, urheilu, opiskelu – muun muassa ranskan kieli

Julkaistu Shakerissa 2/20.

Green Rabbit

4 cl kylmäuutettua vihreää teetä

4 cl irlantilaista viskiä

2 cl limemehua

2 cl valkuaista

2 cl matcha-siirappia

koristeeksi kuivattua sumacia

Valmistustapa: ravistus

Lasi: Coupe

Vinkki!

Alkoholittoman version saa käyttämällä viskin sijaan 4 cl lisää teetä.