Barbäk Importsia pyörittävällä Juho Pajusella on 15 vuoden kokemus asiakaspalvelutöistä laajalla skaalalla: Malmin Citymarketista ja Yliopiston Apteekista Suomen arvostetuimpiin cocktail-baareihin asti. Maahantuonnin ohessa Pajunen ylläpitää baarimestarin taitojaan tekemällä viikonloppuisin serviisiä Son of a Punchin baareissa, joissa hän viihtyy erityisesti lattialla asiakkaiden parissa. Kuluttajien pulssilla pysyminen on ollut erityisen tärkeää myös toista kertaa järjestettävää Helsinki Drink Festivalia suunnitellessa.

– Kun Barbäk Imports ja HDF:n järjestelyt eivät riittäneet, otin harrastuksen nimeltä Tiskillä, Pajunen nauroi 18. marraskuuta järjestetyssä Tiskillä Forumissa.

Pajunen tulee kirjoittamaan Tiskillä -nettisivuille blogia. Suunnitelmissa on myös podcastin aloittaminen.

– Roolini on vielä aika auki, mutta se muotoutuu tehdessä.

Henri Lahti.

Mika Koivulan ja Henri Lahden perustama Tiskillä on noussut nopeasti arvostetuksi baarialan edistäjäksi. Se on tänäkin vuonna ehdolla Bartenders' Choice Awardsissa Improver of the Bar Industry -kategoriassa.

– Suomalainen ravintola-ala ja -kulttuuri hyötyisivät paljon jos informaatio, tavat ja käytännöt olisivat julkisesti esillä. Tiskillä vastaa tähän tarpeeseen luoden reaaliaikaista ja totuudenmukaista kuvaa alalla tapahtuvista ilmiöistä, trendeistä ja kulttuurimuutoksista, Lahti kirjoittaa Tiskillä nettisivuilla.

– Juhon mukaantulo mahdollistaa monipuolisemman sisällön tuottamisen, Lahti kertoo.

Ensimmäinen Tiskillä Forum keräsi runsaasti yleisöä

Tiskillä alkoi ideasta tuoda baaritiskillä käytävät inspiroivat keskustelut kaikkien baarimestareiden saataville. Alkuun tämä tapahtui Facebook live - tapahtumien kautta: Lahti ja Koivula astelivat baaritiskille ja aloittivat videoidun keskustelun alan vaikuttajan kanssa. Ruutujen toisella puolella osallistuttiin keskusteluun kysymysten ja kommenttien muodossa.

Virtuaalisen keskustelun rinnalle kaivattiin kuitenkin jotain konkreettisempaa, joka mahdollistaisi baarimestareiden verkostoitumisen kiinnostavien keskustelujen ohessa. Ensimmäinen Tiskillä Forum järjestettiinkin marraskuun puolivälissä helsinkiläisessä Grotesk-baarissa. Paikalle saapui  yleisöä Helsingin lisäksi Tampereelta, Turusta ja Oulusta asti.

– Huomasimme, että olimme keskittyneet Facebook-keskusteluissa turhan paljon cocktailtekniikkaan ja halusimme tuoda Forumissa esille syvällisempiä aiheita, Lahti kertoo.

Forumin puheenvuorot käsittelivätkin verkostoitumista, onnellisuutta, motivaatiota ja asiakaspalvelun nyansseja. Henri Lahden, Juho Pajusen ja Max Hanhiken luentojen lisäksi nähtiin pecha kucha -henkisiä minipuheenvuoroja: baariensa toimintaa esittelivät Son of a Punchin ravintolatoimenjohtaja Antti Kuitunen sekä Runar- ja The Bull & the Firm -baareista vastaava Turo Kotajärvi.

Tiskillä pyrkii jatkossakin nostamaan esiin tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja baarimestarin työn eri osa-alueilta.

– Ala elää nopeampaa ja monimuotoisempaa tahtia kuin koskaan aikaisemmin, mutta yleinen käsitys on, että Suomessa alan tuoreimmat trendit eivät päde, koska elämme pari vuotta trendeistä perässä, Lahti pohtii.

– Jotta Suomi nähdään ravintola-alan kärkimaana emme voi enää torkuttaa, vaan meidän pitää mennä voimakkaasti eteenpäin ja pyrkiä trendien aallonharjalle.