FBSK:n varapuheenjohtaja Greta Grönholm Henri Lahden ja Mika Koivulan vieraana Tiskillä-lähetyksessä.
FBSK:n varapuheenjohtaja Greta Grönholm Henri Lahden ja Mika Koivulan vieraana Tiskillä-lähetyksessä.

Tiskillä keskustellaan ravintola-alasta

Tiskillä-sivun Facebookiin perustaneet Henri ”Henu” Lahti ja Mika Koivula haluavat projektinsa avulla viedä ravintola-alaa eteenpäin. Lähetyksissä käytävien keskusteluiden he toivovat kiinnostavan seuraajia ja saavan aikaan muutosta.

Alkuvuodesta World Class -kiertueen tiimoilta ympäri Suomea reissanneet Henri ”Henu” Lahti ja Mika Koivula ehtivät viikon aikana juttelemaan paljon myös alaan liittyvistä aiheista. Samalla syntyi idea, miksei samoja keskusteluita voisi käydä myös kameran edessä. Näin ne voisivat levitä laajemmalle ja hyödyttää samalla koko alaa.

– Projektin motiivina on viedä omalta osaltamme alaa eteenpäin. Tarkoituksenamme on nostaa esille aiheita, jotka saisivat isomman massan kiinnostumaan. Haluamme herättää keskustelua ja saada sitä kautta aikaan oivalluksia. Tämä on puhtaasti meidän oma projektimme, eikä meillä ole mitään firmaa tässä sponsorina, vaikka moni on näin luullutkin, kaksikko sanoo.

Ensimmäinen Tiskillä-lähetys näki päivänvalon 28. huhtikuuta. Vieraana oli Juho Eklund puhumassa yleisesti alasta. Lähetyksissä on keskusteltu muun muassa Laura Nissisen kanssa naisen asemasta baarimaailmassa, Ramses Showlah kertoi kokemuksiaan ulkomailla työskentelystä ja vuoden 2017 PRO-voittaja Ville Liikanen paljasti kiitellyn asiakaspalvelunsa salat.

– Aluksi homma oli enemmän henkilölähtöistä, ja juttelimme esimerkiksi Jarkko Issukan kanssa hänen urastaan. Muutaman lähetyksen jälkeen aiheet muuttuivat yleisemmiksi ja esille on noussut henkilön lisäksi myös tietty aihe, Koivula sanoo.

Nykyään kaksikko miettii ensin aiheen ja sitten sopivan haastateltavan. Tähän asti lähetykset on tehty pääkaupunkiseudulla, mutta jatkossa olisi tarkoitus saada mukaan myös muualla työskenteleviä baarialan ihmisiä.

– Ulkomailtakin on luvassa lähetyksiä, sillä meillä molemmilla on paljon baarimestarituttuja muissa maissa. Olisi hienoa myös kuulla, mistä aiheista muualla Suomessa haluttaisiin saada aikaan keskustelua. Pystymme varmasti pureutumaan niihin myös täältä käsin, Lahti ja Koivula miettivät.

Mika Koivula ja Henri Lahti.
Mika Koivula ja Henri Lahti.

Lähetyksissä on tärkeintä rento ja hyvä fiilis. Kaksikko haluaa pitää touhun sopivan kotikutoisena ja siksi esimerkiksi kuvaus sujuu älypuhelimella. Suurin satsaus on ollut 80 euroa maksanut mikseri.

– Vaikka tyyli saa olla rento, katsomme kaikki lähetykset läpi, jotta näemme, onko esimerkiksi puhe kuulunut riittävän hyvin. Seuraamme tarkkaan jokaisen lähetyksen katsojamääriä ja kommentointia, jolloin tiedämme, onko aihe iskenyt vai ei. Samalla pystymme haarukoimaan parhaat lähetysajat.

Tähän mennessä lähetyksiä on ollut kymmenkunta ja jatkoa on luvassa, vaikka Koivula muuttaa ulkomaille joulukuun alussa. Toimintaa on myös tarkoitus kehittää, sillä seuraajat ovat toivoneet esimerkiksi, että lähetykset tehtäisiin podcasteina, jolloin niitä voisi helpommin kuunnella itselleen sopivana ajankohtana.

– Haluaisimme jatkossa tavoittaa baarityöntekijöiden lisäksi kaikki muutkin ravintola-alan toimijat, Lahti ja Koivula kertovat.