SOPP maistuu myös siiderin ystävälle

Helsingin SOPPissa vierailee tänä vuonna siiderintekijöitä.

Suomalaisista olutfestivaaleista suurin, Helsingin Rautatientorilla järjestettävä Suuret Oluet – Pienet Panimot avautuu tiistaina 24. heinäkuuta vierainaan siiderintekijät Suomesta ja Baskimaalta.

Festivaalin järjestäjä Pekka Kääriäinen on kutsunut tänä vuonna Pienpanimoliiton jäsenistä koostuvan kattauksen täydentäjäksi Juomatalo Pikkulinnun baskilaisine ja katalonialaisine panimoineen. Mukana on lisäksi siideritalo Zapian.

Lisäksi esillä on suomalainen aito siideri. Kääriäinen tekee itse Kottarainen-nimistä suomalaisen aidon siiderin sertifikaatilla merkittyä juomaa, jonka pariksi Lammin sahdin myyntivaunuun tulee eri päivinä eri siiderintekijöiden tuotteita.

Tiistaina hanapaikan ottaa Nude Cider. Keskiviikkona on Kuura Ciderin vuoro ja perjantaina paikalle saapuu tuoreimmat sertifioidut siiderit tehnyt Terissaari.

SOPP on tänä vuonna peräti viisipäiväinen, karkelot jatkuvat lauantaihin 28. heinäkuuta asti.

Terissaari Korte mukana festivaaleilla

Suomen suurin luomuomenatarha Terissaari on valmistanut kaksi siideriä, joille Suomalaisen aidon siiderin seura myönsi kesäkuun lopulla suomalaisen aidon siiderin sertifikaatit.

Omenatarhuri Johannes Vuorinen on tehnyt intohimoisia lajikekokeiluja jo vuosia, mutta ensimmäiset kaupalliset siiderit valmistuivat nyt. Terissaari Korte on puolikuiva luomuomenasta valmistettu aito siideri. Kortteeseen on lisätty pullotusvaiheessa omenamehua ja sokeria tasapainottamaan happoja. Sen Vuorinen tuo festivaaleille.

Terissaari Miera on puolikuiva aito siideri, jota on maustettu paikallisesta luomumustaherukasta valmistetulla mustaherukkaviinillä. Mieraan on lisätty pullotusvaiheessa omenamehua ja sokeria tasapainottamaan happoja. Mieran myötä tuli ensimmäinen tuote kategoriaan maustettu suomalainen aito siideri.

Vuorinen toteaa ensimmäisten siidereidensä olevan suomalaisen aidon siiderin sallivalla laidalla ja lupailee puritaanimpaa tavaraa ensi keväänä.  

Nude Cider uudisti pullot ja maun

Viime syksynä lanseerattu Nude Cider on uuden vuosikerran myötä entistä omenaisempi. Katrin Buchmann-Lenkkerin ja hänen kollegoidensa tavoitteena on puuttua mahdollisimman vähän siideriin sen luonnollisen käymisen aikana, mutta pienellä säädöllä he nostivat vuosikerrassa 2017 omenan maun hienosti esiin.

Uutta on myös siideriä paremmin suojaava tumma lasipullo ja huomiohakuinen keltainen etiketti. Festivaaleilla Nude Cideriä nautitaan hanasta heti avajaisiltana.

 

Komea lista sertifioituja siidereitä

Suomalaisen aidon siiderin seura loi sertifikaatin määritelmän ja sertifiointijärjestelmän viime vuonna. Ensimmäiset sertifioidut siiderit olivat viime vuonna julkaistuja, pääosin vuoden 2016 sadosta tehtyjä. Koska suomalaisen aidon siiderin sertifikaatti on vuosikertakohtainen, tänä vuonna sertifiointikierros on käyty uudelleen ja kaiken kaikkiaan sertifikaatin on saanut jo 27 tuotetta.

Ensimmäiset sertifikaatit myönnettiin huhtikuussa 2017 Paulan Puutarhan, Kuura Ciderin ja Panimoinen & Lemmes -yhtiön siidereille. Syyskuussa mukaan ehti Nude Cider ja joulukuussa Lammin Sahti.

Mukaan on tullut ilahduttavasti koko ajan uusia tekijöitä. Tämän vuoden helmikuussa ensimmäisen sertifikaattinsa saivat lohjalaiset panimot Top Fuel ja UG Brewery. Maaliskuussa oli Ekta Bryggerin ensimmäisten tuotteiden vuoro. Toukokuussa sertifioitiin Skärgårdsciderin Frida 2017 ja kesäkuussa uusimmat uutukaiset Terissaaresta.

Katso koko lista osoitteesta aitosiideri.fi

Pullokauppaa Rautatientorilla

Höllentynyt alkoholilaki sallii myös ulosmyynnin festivaalien yhteydessä. Kaikki kynnelle kykenevät voivat laittaa pullotuotteitaan myyntiin Bryggeri Helsingin pyörittämään kauppaan. Sama ilmiö nähtiin jo Craft Beer Helsingissä heinäkuun alussa.

Siidereiden bongailua kannattaa siis harrastaa paitsi panimoiden ja siideritalojen kojuilla, myös kaupassa kotiin lähtiessä.

Suuret Oluet – Pienet Panimot

Kirjoittaja on vapaa olut- ja ruokatoimittaja.