Senaatintorin jättiterassin myydyin juoma ei suinkaan ollut rose- tai kuohuviini, vaan cocktail. Runarin Mansikka-raparperi ylsi ykköseksi, ja koko koju ravintoloiden Top 5 -sakkiin. Turo Kotajärvi kiittelee Helsingin kaupunkia terassin järjestämisestä.

– Tuo Senaatintorin terassi oli kyllä kova veto kaupungilta laittaa pystyyn.

Samankaltaisia tapahtumia näkisi mielellään myös jatkossa. Mitä ravintolatoimijat sitten itse voisivat tehdä niiden edistämiseksi?

– Varmaan pitää itsestään vaan meteliä. Nykypäivänä ravintolat ovat kuitenkin niin iso osa kaupunkikulttuuria.

Kotajärven kanssa jättiterassillakin nähtyä Cocktail Chefiä pyörittävä Petteri Jakobsson peräänkuuluttaa myös rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta uusien asioiden kokeilemiselle.

– Runarissakin jouduttiin miettimään, miten pyöritetään Senaatintorilla täysveristä cocktailbaaria ilman vesipistettä tai muita perustarpeita. Olosuhteet pakottaa keksimään ratkaisuja, ja sellaisen mielentilan pitäminen myös jatkossa olisi hyvä.

Sirkus- ja tapahtumataustan omaava Jakobsson kehuu ravintola-alaa myös siitä, miten hyvin se on järjestäytynyt.

– Mara on kuitenkin aika vahva etujärjestö, joka on tehnyt yhteiskunnallista vaikuttamista jo pidempään, ja lisäksi julkkiskokit ja ravintoloitsijat ovat pitäneet koronaan liittyen meteliä somessa.

Jakobsson vertaa ravintola-alaa tapahtumateollisuuteen, joka on todella iso ala, mutta etujärjestöä sillä ei ollut ennen tämän vuoden heinäkuuta.

– Ravintola-ala hoiti hirveän hyvin sen älämölön pitämisen ja oman etunsa puolustamisen, jolloin saadaan painetta kaupungin ja valtion suuntaan ja asioita tapahtuu. Tori on elävä esimerkki siitä, ja toivottavasti siitä otetaan onkeen niin, että tämä konsepti voisi toteutua myös ensi kesänä ja muut kaupungit voisivat ottaa siitä mallia.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Senaatintorin jättiterassi syntyi todella nopeassa aikataulussa: ideasta toteutukseen kesti vain kuusi viikkoa. Torikortteleiden kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer kertoo, ettei näin nopea reagointi olisi ollut mahdollista ilman kaikkien osapuolten sitoutumista.

– Oli myös valtavan hienoa, että kaikki lupaprosessit ja muu yhteistyö kaupunkiorganisaation kanssa meni niin hyvin. Siinä edellytyksenä oli se, että tiesimme heti mitä täytyy tehdä, ja mitä laatua tavoitellaan.

Myös Torikortteleita luotsaavan Helsingin Leijona Oy:n aiempi kokemus Senaatintorilla toimimisesta osoittautui eduksi.

– Olemme uudistaneet Senaatintorilla järjestettävät Tuomaan Markkinat vuonna 2014. Se oli ehdoton edellytys: mukana oli tekijöitä, jotka ovat ennenkin olleet tämän torin kanssa tekemisissä.

Nopeasti kokoon laitetusta tapahtumasta opittiin, että dokumentointi on tärkeää.

– Jos tällainen päätettäisiin uudelleen tehdä, niin meillä on nyt ylhäällä, mitkä olivat ne edellytykset näin nopeaan etenemiseen.

Bauer kuitenkin korostaa, ettei nopeuden tarvitse olla itse edellytys: tämä oli poikkeuksellinen kokeilu.

– Kyllä tällainen tarvitsee enemmän aikaa, jotta voidaan tarkastella sellaisia yksityiskohtia, joita nyt jouduttiin ensimmäisen avausviikon jälkeen korjailemaan. Se vei valtavasti aikaa eikä varmastikaan ollut kaikissa kohdissa kustannustehokasta. Kyllä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Käytös kohdallaan

Kaupungin kanssa hyvin sujuneen yhteistyön tuloksena myös esimerkiksi anniskeluluvat saatiin ennätysvauhdissa.

– Todella ennakkoluulottomasti lähdettiin näin pitkäkestoiseen ja laajaan anniskelu kokeiluun. Kauheasti etukäteen uutisoitiin, että tuleeko tästä joku juottola, mutta mielestäni osoitettiin, että suomalaiset ovat muuttuneet juoma tavoiltaan keskieurooppalaisemmiksi. Meillä ei ollut yhtään järjestyshäiriötä.

Ennakkoon esimerkiksi juomien vienti Tuomiokirkon portaille anniskelualueen ulkopuolelle oli yksi riskeistä, mutta sitä ehkäistiin runsaalla vartioinnilla. Ylipäätään Bauer kiittelee kävijöitä hyvästä käytöksestä.

– Rohkeammin vaan anniskelua pitäisi helpottaa, kyllä ihmiset osaavat käyttäytyä.

Terassin rauhallisuuteen vaikutti varmasti myös se, että sen tarjontaa lähdettiin rakentamaan ruoka ja laatu edellä. Myös tarjoiluastioihin panostettiin: muovituoppien sijasta käytössä olivat lasiset lasit.

– Tätä varten viritettiin Jubilee Oy:n kanssa yhteistyö ja koska suosio oli niin valtava, kertyi likaisia laseja jopa 8000 kappaletta päivässä. Mutta ihmiset olivat tosi onnellisia siitä, että tarjolla oli oikeat lasit. Muovituopista juominen on sellaista festarimeininkiä, ja tämä oli oikeasti laadukas terassi.

Eloa koko kaupunkiin

Bauerin mukaan ravintola-alan toimijat tulevat jatkossakin olemaan tärkeässä roolissa Torikortteleiden ja koko kaupungin elävöittämisessä.

– Meillä on Helsingissä upeita ravintoloita ja kahviloita, ja palvelualana se on todella tärkeä niin kaupunkilaisille kuin matkailijoille. Toivoisin, että jatkossakin meillä olisi tarjota laadukas kattaus tämän alan toimijoita.

Ravintolatoimijat ovat ihailtavan aktiivisia ja se helpottaa jatkossakin tällaisten projektien toteuttamista.

– He ovat nytkin olleet paljon julkisuudessa näistä koronatoimista ja niiden vaikutuksesta heidän alaansa. Jatkossakin kannattaa aktiivisesti hakeutua mukaan alueen kehittämiseen ja ylläpitää kontakteja.

Bauerin mukaan Helsingistä löytyy Senaatintorin lisäksi paljon muitakin alueita, joita voisi hyödyntää jättiterassin tavoin.

– Mielestäni kannattaisi tutkia, ovatko kaupunkilaiset valmiit siihen, että meillä olisi enemmän terasseja kaupunkikuvassa.

Eivätkä mahdollisuudet rajoitu vain pääkaupunkiin, vaan tiloja löytyy kaikkialta Suomesta. Miten Bauer neuvoisi muita kaupunkeja, jotka suunnittelevat vastaavaa toimintaa?

– Äärimmäisen tärkeää on yhteys ravintoloihin, kahviloihin ja muihin toimijoihin, joiden kanssa tällainen tehdään. Niitä ei suunnitella ylhäältä alaspäin vaan yhdessä. Neuvoisin kuuntelemaan oman kaupungin ravintola- ja kahvilakenttää, tapaamaan aktiivisesti ja miettimään, että mitä tällaiseen ryhtyminen edellyttäisi. Yhteistyötä, sitä minä peräänkuulutan.

Senaatintorin jättiterassin jatkosta ei ole vielä varmaa tietoa. Selvitystyö on kuitenkin käynnissä.

– Pohdimme kaupungin kanssa, millaisilla edellytyksillä voisi jatkoa tulla vai tuleeko ollenkaan. Mitään valmiita päätöksiä ei ole, mutta keräämme nyt opit tiiviisti ja hyvin talteen, ja jättiterassille saataisiin jatkoa, niin osattaisiin tehdä niitä oikeita asioita heti.