Samuil Angelov, mikä on työsi suola?

Niinkin kliseinen vastaus kuin ihmiset. Työnkuvani on viime vuosina muuttunut alkuperäisestä unelmatyönkuvastani. Muistan kun parikymppisenä ajoin autossa G.W. Sundmansin ohi ja sanoin kavereille, että jonain päivänä haluan olla tuolla töissä ja tarjoilla viiniä hienoille ihmisille. Siitä syntyi hirveä debatti: mitä ne hienot ihmiset muka ovat. Minulle se tarkoittaa sitä, että arvostetaan aidosti hyvää palvelua. Ravintoloitsijana joutuu kuitenkin tekemään paljon hallinnollista työtä ja hakkaamaan tietokonetta, mikä on tässä työssä vähiten kiinnostavaa. Mutta kun pääsee serviisiin työkavereiden kanssa tekemään onnellisia kokemuksia onnellisille ihmisille – siinä on syy siihen miksi olen tällä alalla. Jos asiakkaista ei tykkää, ei voi tehdä tätä työtä. Työssä viettää kolmanneksen vuorokaudesta, usein enemmänkin. Työnteko on niin suuri osa ihmistä, että siitä on pakko voida saada kiksejä.

Ilmianna paras tsemppaajasi, kotoa tai töistä.

Yhtiökumppanini Henri Alén pistää niin sanotusti tulta perseen alle. Meissä on paljon samaa, mutta olemme kuitenkin riittävän erilaisia. Tutustuin Henkkaan vuonna 2010, silloin kun Muru avattiin. Seitsemän vuotta myöhemmin Henkka tsemppaa minua edelleen omalla apinanraivollaan.

Tässä asemassa on kuitenkin lopulta aika yksin: voi olla ettemme näe Henkan ja Timo Linnamäen eli Lintsin kanssa moneen päivään tai viikkoon. Silloin pitää tsempata itse itseään. Olen aina innostunut helposti, mistä on etua silloin, kun on monta eri vastuutehtävää, kuten minulla on.

Milloin viimeksi harmitti? Miten siitä selvittiin?

Olen nopeasti kiehahtavaa tyyppiä. Nuorempana olin tunnettu siitä, että minulta paloi hermo nanosekunnissa, nostin kädet pystyyn ja sanoin että ”Selvä, tehkää ihan kuinka tykkäätte”. Olin oikein kunnon marttyyri-masa, mutta onneksi toleranssi ja itsehillintä ovat kasvaneet vuosien varrella. Raskainta on kuitenkin edelleen se, kun ihmiset irtisanoutuvat. Viimeksi kesän kynnyksellä tuli muutama irtisanoutuminen, ja se ketutti kyllä kunnolla, vaikka vaihtuvuus kuuluu ravintola-alaan. Silloin taisin laittaa nikotiinipurkan suuhun ja sanoa itselleni, että tämä ei ole henkilökohtaista.

Kerro hyväksi havaitut hyvinvointivinkkisi Aromin lukijoille.

Tärkein hyvinvoinnin lähde tällä alalla on hyvä uni. Se on myös minulle suurin haaste. Kiireisen serviisin jälkeen on suuri kiusaus lähteä kaljalle työkaverien kanssa. Hektisen illan purkaminen työporukassa on todella tärkeää, mutta erityisesti kiireisen sesongin aikana pitäisi antaa aikaa palautumiselle ja levolle. Välillä siinä onnistuu huonommin, välillä paremmin.

Kuka on esikuvasi – ja miksi?

Entinen G.W. Sundmansin sommelier Jussi Ansaharju on yksi monista ammatillisista esikuvistani. Nykyisin hän työskentelee ravintolapäällikkönä Krog Robassa. Kanadalainen sommelier Veronique Rivest on toinen idolini ja hyvä ystävä. Veronique on huikea sommelier, joka voitti ensimmäisen viinikilpailunsa ollessaan raskaana. Veronique on ylipäätään hoitanut perheen ja uran välisen tasapainottelun taitavasti. Eniten ihailen kuitenkin hänen kykyään kannustaa ja tsempata muita.

Paljasta paras stressinhallintameneltelmäsi?

Nykyään stressinhallintamenetelmiä tarvitsee enemmän, sillä asemani ja työnkuvat ovat muuttuneet. Stressi tulee tekemättömistä töistä, joten paras stressinhallintamenetelmä on asioiden tekeminen kerralla valmiiksi. Minulla on ristiriitainen suhde juoksemiseen: lenkillä käyminen auttaa jäsentämään ajatuksia, mutta vihaan itse juoksemista. Se on dorkaa hommaa, mutta toisinaan siitä on apua.

Mikä on arvokkain työelämässä oppimasi läksy?

Ole rehellinen itsellesi ja muille. Sanon aina Murun henkilökunnalle, että täällä ei tarvitse esittää osaavansa enemmän kuin osaa. En halua että Murun sali on täynnä samuileja, vaan ihmisten pitää saada olla omanlaisiaan ja työskennellä omalla osaamisensa puitteissa. Sommelierin työssä oman tyylin luominen on olennaista. Viinitietouden lisäksi pitää oppia ymmärtämään omaa makua ja luottamaan siihen.

Entä mitä on vielä oppimatta? Paljon! Tässä työssä positiivista on se, että koskaan ei tule valmiiksi. Jos sellainen tunne tulisikin, niin silloin voisi lopettaa vaikka hengittämisen. Sen lisäksi että opettaa muita, pitäisi myös osata itse elää oppiensa mukaisesti. Sillä saralla on vielä opittavaa.