Riesling rantautui Carelian ravintoloitsija-sommelier Kai Aution mukaan Suomeen tavallaan vasta noin vuonna 2008.

- Siihen saakka saksalaisten viinien maine oli huono, koska täällä oli myyty vain halpoja massatuotteita. Sekä Alkossa että ravintoloissa oli kohdeltu tosi huonosti kokonaista viiniryhmää, Autio arvioi.

- Vuonna 2007 toimintansa aloitti uusi maahantuoja, jolla oli kahdeksan saksalaista laatuviiniä. Minä, Paul Hickman, Samuil Angelov ja Savoyn sommelierit otimme ne heti. Samoihin aikoihin käynnistyivät Saksan Viinitiedotuksen keväiset teemaviikot, Autio muistelee.

- Pari vuotta piti ensin vain osoittaa, että saksalaisia viinejä voi juoda. Epäilevää palautetta tuli paljon, mutta pikku hiljaa tilanne muuttui.

Kymmenessä vuodessa on tultu pitkä matka.

- Nyt Riesling on kysytyin tuotteemme, Autio kertoo.

Osa  suosiosta selittyy hinnalla. Viini on Aution mukaan edelleen "liian halpaa".

- Ravintolat suosivat Rieslingiä, koska voivat myydä laatuviinejä edullisesti asiakkaille laseittain.

Teemaviikoilla Careliassa maistellaan yhteensä noin 70 viiniä, joita kaikkia myydään jossain vaiheessa laseittain. Joka päivä aukaistaan keskimäärin kymmenen eri pulloa.

Parsan ja tartarin seuraksi

Saksan Viinitiedotus järjestää perinteeksi muodostuneet teemaviikot saksalaisen Rieslingin sekä punaisen Spätburgunderin eli saksalaisen pinot noirin ympärille. Mukkan lähtevät ravintolat päättävt itse, miten osallistuvat.

Ravintolat tarjoavat teemamenuita, viinitilallisten vierailuja, tastingeja, viiniharvinaisuuksia, valikoimien runsautta ja yllätyksiä. 

Riesling sopii kevään herkkujen kuten parsa- ja kala-aterioiden kumppaniksi. Spätburgunder eli pinot noir  on vaihtoehto  punaista hamuavalle. Kumpaakin tarjoillaan usein myös tartarin seuralaisena.

Monet kampanjaan osallistuvista ravintoloista ovat olleet mukana alusta lähtien ja joka vuosi osallistuvien ravintoloiden määrä kasvaa. Tänä vuonna mukaan tuli ravintoloita Vaasasta, Porista, Hangosta ja Lappeenrannasta.

Ensikertalaisiin kuuluvat myös BW-ravintoloiden helsinkiläiset Gaijin, Farang, Bronda ja Bulevard Social.

- Riesling on ollut meillä aina aika isossa roolissa. Se sopii hyvin aasialaisen makumaailman kanssa. Nyt odotamme jännityksellä miten teemaviikot menevät. Uskon, että ainakin tastingit houkuttelevat viiniharrastajia, kertoi BW-ravintoloiden pääsommelier Jouni Olkkonen.

Erikoismenuita ja ohjelmaa

Ravintolat tarjoavat valkoisen rieslingin ja punaisen spätburgunderin ympärille rakennettuja makunautintoja kukin omaan konseptiinsa parhaiten soveltuvalla tavalla. Kampanjan aikana ravintoloissa on tarjolla erikoismenuita viinien kera. Monet ravintolat ovat hankkineet varta vasten viikoille harvinaisia viinejä oman maahantuontinsa kautta. Ravintoloissa on teematastingeja ja viinitilallisten vierailuja. Jotkut ravintolat osallistuvat riehaan viikon ajan, toisissa viikot saattavat kestää pari kuukautta.

Juuret 800-luvulla

Sekä Riesling- että Spätburgunder-rypäleitä on Saksassa viljelty pitkään. Noin puolet maailman Riesling-viljelyalueista sijaitsee Saksassa. Maailman suurin Riesling-viljelylle omistettu alue on Pfalz. Jyrkimmät viininviljelyrinteet sijaitsevat Mosel-joen varrella.

Riesling-viinin tuntomerkkejä ovat raikas omena ja kypsä persikka sekä jalohomeen hunajainen vivahde. Riesling soveltuu erittäin hyvin myös kellarisäilytykseen.

Riesling-rypäleen historia yltää 1400-luvulle. Tuolloin saksalaisia viinejä tuotiin myös Suomeen, Raaseporin ja Turun linnaan.

Spätburgunderia on viljelty Saksassa jo 800-luvulta lähtien. Siitä valmistetaan omaperäisiä, omia makuvivahteita ja makunautintoja tarjoavaa viiniä. Näin se monipuolistaa pinot noir -tarjontaa.

Nykyiset makutrendit ja skandinaavinen keittiö ovat myös Spätburgunderille otollisia. Enää ei välttämättä haluta vain tuhteja, tanniinisia punaviinejä, vaan modernin ja kevyemmän keittiön kumppaniksi halutaan usein myös kevyempiä viinejä. Spätburgunderia kuvataan usein termein sametinpehmeä, metsämarjainen ja kirsikkainen, ja siinä on hieman makeutta sekä hedelmäisyyttä.

Kampanjaan osallistuvat ravintolat:

  • Helsinki: Carelia, Aito, Zinnkeller, Nokka, Vinkkeli, Kosmos, Werneri, Roster Helsinki, Jord, Passio, Boulevard Social, Bronda, Farang, Gaijin ja neljä Sushibar & Wine -ravintolaa.
  • Turku: Viiniravintola Viinille, Pinella, Mami, Tårget, Karu, Nooa, Roster Turku, Kakolanruusu, M Kitchen & Café ja Ludu.
  • Naantali: Le Soleil.
  • Tampere: Ravintola C, Gastropub Tuulensuu, Hella & Huone, Henriks, Champagne bar Santé, Näsinneula, Finlaysonin Palatsi, Deli 1909 & Wine Bar, Ravitsemisliike Aisti, Ravinteli Bertha ja Pop up -ravintola Armas Viinikuppila.
  • Jyväskylä: Vesilinna Restaurant.
  • Lahti: Roux, Grill & Distillery Taivaanranta, Casseli sekä Bistro Popot ja Hirvihaaran kartano.
  • Kuopio: Musta Lammas.
  • Kirkkonummi: Bistro O Mat.
  • Mänttä:  Viinitupa Vuorenmaja.
  • Kotka: Ravintola Vausti.
  • Pori: Café Elba.
  • Vaasa: Gustav Wasa ja Villa Sandviken.
  • Lappeenranta: Ravintola Wolkoff ja Wolkoff Wine & Beer Cellar.
  • Hanko: Café Bistro Allé.

 

Riesling & Spätburgunder -viikot 14.–26.5.

www.rieslingviikot.fi