Kulunut vuosi on ollut Restamaxille merkittävien muutosten aikaa. Se on laajentanut toimintaansa Tanskaan sekä integroitunut Royal Ravintoloiden kanssa vahvistaen samalla markkina-asemaansa myös pääkaupunkiseudulla. Visiona on olla Pohjois-Euroopan merkittävin ravintola-alan yhtiö, mikä osaltaan on myös määritellyt Restamaxin tarvetta luoda identiteettinsä uudelleen.

NoHo Partnersin eli Nordic Hospitality Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikströmin mukaan nimenmuutos on uuden aikakauden alku kahden yhtiön tarinalle.

– Uusi nimemme, NoHo Partners, kertoo toimintamme ytimen. Nordic viestii tulevaisuuden kasvumarkkinastamme sekä maailmalla arvostetusta ja kiinnostavasta pohjoismaisesta laadusta. Hospitality kuvaa haluamme laajentua perinteisen ravintolaliiketoiminnan ulkopuolelle. Partners eli yhtiökumppanimalli on koko toimintamme perusta ja keskeisin kilpailuetumme. Haluamme olla houkutteleva kumppani kunnianhimoisille tekijöille.

NoHo Partnersin lähivuosien tavoitteena on paitsi kansainvälistyä, myös laajentaa toimintaa esimerkiksi isoihin tapahtumiin ja uudentyyppisiin digitaalisiin myyntikanaviin.

– Digitaalisuudella tulee olemaan merkittävä rooli uudessa strategiassamme. Uskomme että käynnissä oleva murros avaa paljon mahdollisuuksia vahvoille ja innovatiivisille toimijoille, Vikström lisää.

Menestyskonsepteja Kööpenhaminaan ja Berliiniin

NoHo Partners tulee tulevaisuudessa rakentamaan kasvuaan Pohjois-Euroopassa. NoHo Partnersin kansainvälisten liiketoimintojen johtaja Juha Helmisen mukaan yhtiö näkee Pohjois-Euroopan markkinassa valtavasti tulevaisuuden kasvupotentiaalia.

– Kyseessä on kasvava ja fragmentoitunut 100 miljardin euron suuruinen markkina, missä ravintolapalveluiden käyttöaste henkilöä kohden on Suomeen verraten varsin korkealla.

Keväällä 2019 yhtiö avaa yhteistyössä Ville RelanderinRichard McCormickin ja Alex Niemisen kanssa Yes Yes Yes -ravintolat Kööpenhaminaan ja Berliiniin. Saksassa NoHo Partners perustaa uuden yhtiön kasvisruoasta tunnetun ja Michelin-tähdellä palkitun Cookies Cream -ravintolan omistajien kanssa.

Yhtiön Kööpenhaminassa toimivat Cock’s & Cows- sekä The Bird -ravintolat täydentyvät yritysoston myötä kolmella tunnetulla cocktailbaarilla. Ruby, Lidkoeb ja Brønnum listataan yleensä Kööpenhaminan parhaiden cocktailbaarien joukkoon. Lisäksi yhtiö avaa Pohjoismaiden parhaana pizzeriana palkitun Pizzeria Lucan Kööpenhaminaan.

– NoHo Partnersin ydinajatus perustuu yrittäjämäiseen intohimoon ja tekemiseen. Partneriemme paikallistuntemus, näkemys ja kokemus ovat ratkaisevassa roolissa jatkossakin niin Suomessa kuin ulkomailla, Vikström toteaa.

Kohti yli 600 miljoonan euron liikevaihtotavoitetta

NoHo Partnersin uuden strategian kulmakiviä ovat kannattava kasvu kotimaan kasvukeskuksissa ja isoissa tapahtumissa orgaanisesti, uusperustannalla, yritysostoin ja digitaalisesti, kansainvälinen laajentuminen partnerimallia hyödyntäen Pohjois-Euroopan markkinoille sekä kannattava kasvu henkilöstövuokrauspalveluissa orgaanisesti ja yritysostoin.

Yhtiön tavoitteena on saavuttaa yli 600 miljoonan euron liikevaihto ja noin 7,5 prosentin liikevoittomarginaali vuoden 2021 loppuun mennessä. Ravintolasegmentin tavoitteena on saavuttaa noin 350 miljoonan euron liikevaihto ja noin kahdeksan prosentin liikevoittomarginaali.

Henkilöstövuokraussegmentin tavoite on saavuttaa noin 300 miljoonan euron liikevaihto ja noin 6,5 prosentin liikevoittomarginaali. Konserni tulee tarkentamaan tilikauden arviota vuosittain neljännen kvartaalin tulosjulkistuksen yhteydessä.