Uudet pullot, selkeämmät tuotteet

– Designuudistuksen taustalla on halu tehdä cocktailien sekoittaminen entistä helpommaksi. Tämän vuoksi olemme erottaneet keskeiset liköörit ja variaatioliköörit aikaisempaa paremmin toisistaan, kertoo De Kuyperin globaali markkinointipäällikkö Albert De Heer.
– Keskeiset liköörit löytyvät selkeän yksinkertaisista pulloista ja käsittävät perusainesosat maailman suosituimpiin cocktaileihin. Esimerkiksi De Kuyper Triple Sec on yksi klassisen Margaritan pääraaka-aineista. Variaatioliköörit on pakattu puolestaan leikkisämpiin, pääraaka-ainetta korostaviin pulloihin. Niiden avulla klassikkodrinkkeihinkin saadaan uutta twistiä: perinteistä Margaritaa voi varioida vaikkapa De Kuyper Blueberry -liköörillä.
Loppuvuodesta Suomeen rantautuvan uudistuksen myötä myös cocktailliköörien makuvalikoima on selkiytynyt. Kaikkiaan 48 mausta jäljelle on jäänyt 13 keskeistä likööriä, 18 variaatiolikööriä ja kaksi sour-likööriä.
– Uudistuksella tähdätään vanhakantaisen tuotelähtöisen ajattelun sijaan cocktaileja juovien asiakkaiden yksilöllisten toiveiden täyttämiseen, De Heer sanoo.
– De Kuyper haluaa olla cocktailien sydän ja ankkuri, mikä näkyy entistä selvemmin myös uudessa designissa.
Suuren cocktailtutkimuksen kertomaa
De Kuyper toteutti brändiuudistuksen yhteydessä myös mittavan tutkimuksen, jossa selvitettiin cocktailien maailmanlaajuista kulutusta ja tämänhetkisiä juomatrendejä.
Noin kolmannes valitsee cocktailin
– Cocktailien suosio on maailmanlaajuisessa kasvussa. Esimerkiksi Ranskassa, Kanadassa, Meksikossa ja Kiinassa kolmannes baari- ja ravintola-asiakkaista valitsee juomakseen cocktailin. Saksassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa cocktail on joka neljännen asiakkaan valinta, De Heer toteaa.
Kaiken kaikkiaan joka kolmas cocktailin ystävä juo cocktaileja useammin kuin vielä pari vuotta sitten.
– Myös cocktailkulttuurin tulevaisuus on valoisa. Klassikot säilyttävät asemansa, mutta myös terveysbuumi näkyy valinnoissa. Esimerkiksi makeiden juomien sijaan suositaan yhä useammin vähemmän sokeria sisältäviä drinkkejä. Tästä todistaa esimerkiksi gin tonicin suosion kasvu Euroopassa.
Ei vain naisten juoma
Cocktaileja on perinteisesti pidetty naisten juomina. Vaikka naiset muodostavatkin cocktailasiakkaiden enemmistön, juovat miehet cocktaileja enemmän ja useammin.
– Esimerkiksi Britanniassa cocktaileja juo 29 prosenttia miehistä, mutta he muodostavat 45 prosenttia cocktailien kokonaiskulutuksesta, De Heer huomauttaa.
– Yhdysvalloissa cocktaileja juo 37 prosenttia miehistä. He muodostavat kuitenkin huimat 68 prosenttia cocktailien kokonaiskulutuksesta. Ranskassa vastaavat lukemat ovat puolestaan 47 ja 63.
Neljännes etsii jatkuvasti uutta
Cocktailien juojat jakaantuvat perinteisiä juomasekoituksia suosiviin sekä seikkailunhaluisiin kokeilijoihin.
– Perinteisiä cocktaileja suosii 75 prosenttia asiakaskunnasta. He pitäytyvät klassikkodrinkkien tutussa makumaailmassa, mutta innostuvat aika ajoin myös perinteisten juomien uusista tulkinnoista, De Heer tietää.
– 25 prosenttia cocktailinjuojista ovat puolestaan hyvin avoimia kokeilemaan kaikkea uutta ja erilaista. Näiden innovaattorien valinnat näyttävät suuntaa cocktailtrendeille, joista ajan mittaan syntyy myös uusia klassikoita. Hyvä esimerkki tästä on jatkuvasti suosiotaan kasvattava Negroni.
Maku ratkaisee
Maku on maailmanlaajuisesti tärkein syy valita juomaksi cocktail. Valintaprosessissa painavat myös juoman laatu ja hinta, jälkimmäinen kuitenkin reilusti edellisiä vähemmän.
– Hedelmäiset ja virkistävät cocktailit maistuvat lähtökohtaisesti aina ja kaikille, De Heer linjaa.
– Miehet suosivat yleisesti myös tummempaa viskiin ja bourboniin viittaavaa makumaailmaa.
De Kuyperin edustaja Suomessa
Altia Oyj
aki.kaskirinne@altiagroup.com