Naapurustobaarit suosittuja Oslossa

Oslossa on paljon hyviä korttelibaareja, jotka ovat avanneet ravintoloita eri kaupunginosiin, sillä ihmiset viihtyvät usein omalla asuinalueellaan ja monista asiakkaista tulee tämän ansiosta helposti vakituisia kävijöitä.

Oslossa kuten muissakaan kaupungeissa asiakkaat harvoin enää viettävät koko iltaa samassa ravintolassa. Kilpailemisen sijaan baarit tekevät yhteistyötä ja tukevat toisiaan. Yunus Yildizin mukaan Norjassa on ymmärretty, että hyvään palveluun kuuluu myös se, että asiakkaita ohjaa muihin kiinnostaviin baareihin. Tästä hyvänä esimerkki on HIMKOKin ulko-oven vieressä oleva taulu, jossa annetaan vinkkejä niin hyvistä burgeri- kuin cocktailpaikoista ja kerrotaan arvioitu kävelymatka.

– On tärkeää muistaa, että ihmiset lähtevät ulos koko illaksi, eivät vain yhtä kokemusta varten. Ja jos olet baarimestari, joka on antanut heille hyvän vinkin, niin he varmemmin palaavat takaisin, Yunus Yildiz muistuttaa.

Tällä hetkellä oslolaisbaarit pyrkivät koko ajan parantamaan toimintaansa ja päivittävät konseptejaan, sillä asiakkaiden vaatimukset ovat kasvaneet.

– Norjassa on se hyvä puoli, että teemme edelleen asioita omalla tyylillämme. Näin jokaisen baarin listalta löytyy oma persoonallinen silaukseksensa. Kyse ei ole maasta, joka seuraisi pakkomielteisesti trendejä.

Suositut baarialueet vaihtelevat, tällä hetkellä niitä ovat Tøyen, Torshov, St. Hanshaugen ja Bygdøy. Oslossa on paljon hyviä korttelibaareja, jotka ovat avanneet ravintoloita eri kaupunginosiin, sillä ihmiset viihtyvät usein omalla asuinalueellaan ja monista asiakkaista tulee tämän ansiosta helposti vakituisia kävijöitä.

Mitä Yildizin sitten toivoisi näkevänsä Oslon baarikentällä?

– Itse kaipaisin tänne mahtavia tacoja tarjoilevaa mezcaleriaa tai toista hyvää tikibaaria, sillä Oslon ainokainen on kovin pieni. Pitää muistaa, että kyseessä on pieni kaupunki, joten täällä ei ole tilaa monelle samanlaiselle konseptille. Joten ehkä on vain hyväksi kaupungille, ettei täällä seurata liian orjallisesti trendejä.

Yildizin baarivinkit Osloon

Bettola

Trondheimsveien 2

”Mahtava baari ja baaritiimi. Asun ihan vieressä ja tämä on minulle hyvä paikka käydä nauttimassa Negroni tai Americano.”

Torggata Botaniske

Torggata 17 B

”Loistava tunnelma ja hyviä cocktaileja. Henkilökunta kasvattaa itse käyttämänsä yrtit.” 

Brugata Landhandleri

Brugata 9

”Vilkkaalta kadulta päädyt toisessa kerroksessa sijaitsevaan kodikkaaseen baariin. Kannattaa tilata pieniä annoksia cocktailin rinnalle.”

Chair

Thorvald Meyers gate 45

chairoslo.no

”Grunerløkkassa sijaitseva gin&tonic-baari, jossa riittää väkeä viikollakin. Auki joka päivä aamukolmeen.”