Miten sopivat yhteen olut ja gaala?

Suomen Paras Olut julkistettiin perjantaina 13. syyskuuta Viking Gracella järjestetyn huolella mietityn gaalaillallisen yhteydessä. Miten yhdistää 11 olutta ja kolme ruokalajia?

Suomen Paras Olut -kilpailussa tuomaroitiin kotimaisia oluita 11 sarjassa, ja kun 13. syyskuuta oli juhlimisen aika, tarjolle tuotiin kaikkien sarjojen voittajat. Niiden joukosta yksi nousisi gaalan aikana koko kilpailun voittajaksi.

Suomen Paras Olut on julkistettu muutaman kerran aiemminkin juhlavasti illallisen siivittämänä. Joka kerta erityistä huomiota on vaatinut oluiden ja ruoan yhdistäminen. Viking Gracen ravintola Oscar oli toistamiseen gaalaillallisen näyttämönä, ja viimevuotiset opit olivat mielessä, kun Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen ja viestimies Janne Laiho suunnittelivat yhdessä ravintolan kanssa illan kulkua.

Haaste 1: Valtava määrä olutta

Kilpailusarjojen määrä kasvoi viime vuodesta jälleen kahdella. Koko kisaan ilmoitettiin 300 olutta 46 panimolta, ja oli reilua, että näin suuresta joukosta valikoituneet sarjojen voittajat pääsivät jokainen edukseen esille. Kun oluiden määrä lisääntyi, Lehtinen teki ruokalajien suhteen päinvastaisen ratkaisun: illallista lyhennettiin leikkaamalla yksi ruokalaji.

Sarjavoittajien esittelyssä ei tietenkään noudatettu samaa järjestystä kuin tulostiedotteessa, vaan illallisella edettiin ruuan ehdoilla.

– Kuten aina, etenimme oluissa kevyemmistä raskaampiin. Lisäksi oluiden tuli olla synkassa niin, ettei mikään jyrää seuraavaa tai jätä toisia varjoonsa, Lehtinen kuvailee perussääntöä, jotta suu pysyisi mukana maistamisessa.

Hän halusi jokaiselle oluelle sopivan roolin pöydässä. Rytmitys järjestyi niin, että ensimmäinen voittaja nautittiin aperitiivina ravintolaan saavuttaessa. Seuraavat kolme olutta tarjoiltiin alkuruokalautasen kanssa. Väliolut, kaksi olutta pääruoan kanssa, väliolut ja kaksi olutta jälkiruoan kanssa. Illan viimeinen olut tarjoiltiin digestiivin paikalla jälkiruoan jälkeen.

– Jokainen olut löysi paikkansa aterialla. Välioluilla on tärkeä tehtävä, ne raikastavat suun aina ruokalajien välissä, Lehtinen huomauttaa.

Haaste 2: mielikuva oluelle sopivasta ruoasta on raskas

Kun Laurean lehtorinakin työskentelevä Lehtinen sai laivalta ensimmäiset menuehdotukset, hän ryhtyi kehittelemään annoksista hieman modernimpia ja kevyempiä.

– Neuvottelimme, jotta saimme annoksista raikkaampia. Vaikka on kyseessä oluelle suunniteltu menu, sen ei tarvitse olla lastattu täyteen maanläheisyyttä, Lehtinen huomauttaa.

Lopputulos oli elegantti ja herkullinen, ja ruokien ja oluiden tasapainottelu onnistui mainiosti.

Alkuruuan ajatuksena oli, että kolme pientä makupalaa tarjoavat maisteltavaa kolmen erityylisen oluen kanssa. Vehnäolut Dandelion Dream, eurooppalainen ale Rakki Forestfinnish Pale Ale ja lager Rock All Day Everyday olivat riittävän erilaisia ja parittuivat nätisti sokerisuolatun lohen, paahdettujen juuresten ja maa-artisokan kanssa tarjoillun muikunmädin kanssa.

Pääruuaksi nautittu ankankoipiconfit sai parikseen kaksi sarjavoittajaa, tumman alen ja tumman lagerin. Kanavan Panimon Toivo Red Ale osoittautui täydelliseksi ruokajuomaksi, joka syttyi eloon sillä hetkellä, kun se kohtasi ankan. Bock’sin Doppelbock saattoi jonkun muun suussa osua sekin ankan ja tattiohraton kanssa kohdilleen, mutta minulle se oli liian raskas.

Jälkiruuassa haettiin paritusta kahden hyvin erityyppisen oluen kanssa. Porter- ja stout-sarjan voittaja, Hiisi-panimon Ikiiurso, oli kuuluisaa match made in heaven -osastoa suklaakakun ja jogurttijäätelön kanssa. Marja-, hedelmä- ja hapanoluiden sarjan voittaja, CoolHead Brew’n Deep Double Stone oli poikkeuksellisen nektarimaista, paksua lientä, joten sekin pärjäsi mainiosti jälkiruoan kanssa, joka oli viimeistelty lakkakeolla.

Ratkaisu: minuuttiaikataulu henkilökunnalle

Oluen tarjoilu raikkaana ja tuoreena 150 hengelle ei ole ihan helppo tehtävä. Sitä helpottamaan Anikó Lehtinen kävi läpi aivojumpan, jonka lopputuloksena syntyi minuuttiaikataulu, jonka mukaan oluet tarjoillaan.

Tilaisuuden luonteen, palkintojenjaon, huomioon ottaen oli kenties pienoinen kauneusvirhe, että oluet kaadettiin laseihin pöydissä, gaalavieraiden silmien alla, mutta se oli käytännössä ainoa keino pysyä aikataulussa.

Toinen kauneusvirhe oli se, että annoskoko oli melko iso. Lehtinen toivoi maltillisempia kaatoja, mutta nyt yhdestä pullosta jaettiin kahteen lasiin, ja paljon juomatonta olutta jouduttiin myös kantamaan pois pöydistä. Ratkaisuun päädyttiin ilmeisesti siitä syystä, että vaikka henkilökuntaa oli varattu ekstraa, he eivät olisi ennättäneet illan aikana ottaa lisätilauksia vastaan.

Erityiskiitos siitä, että aina kun palkinnot oli jaettu, tarjoilijat toivat pöytiin pullot, jotta näimme, mistä tuotteista on kyse ja saimme kuvattua ne. Tärkeä osa työtä ainakin toimittajapöydässä!

Ja itse oluet, ne tarjoiltiin todellakin ajallaan, hyvin suhteessa sekä gaalan ohjelman juoksutukseen että keittiön nostamien annosten saapumiseen. Myöskään tarjoilulämpötiloissa ei ollut moittimista, oluet olivat edukseen ja juotavuus kohdillaan.

Erityisesti raikkauden vaatimus korostui alku- ja välioluissa. Fat Lizardin voitokas APA Ankle Slapper Surf Ale toivotti tervetulleeksi gaalaan, amerikkalaisten ipojen ykkönen Stadin Panimon New England IPA nautittiin alkuruoan jälkeen ja pils-sarjan voittaja Hopping Brewsterin Dashing Dora pääruuan jälkeen.

Viimeinen olut

Suomen Paras Olut.

Olutgaalassa on vuosien saatossa valittu erilaisia lähestymistapoja: joskus voittaja on tarjoiltu aperitiivina, toisinaan se on ollut osa illallisjuomia ja paljastettu illan päätteeksi. Tällä kerralla tuomaristo oli päätynyt valinnassaan kuopiolaisen maatilapanimon Iso-Kallan melko erikoiseen olueen, joka oli suomalaisille outo tuttavuus jo oluttyyliltään: piwo grodzieski -tyylinen Groteski on mieto vehnäolut, jossa maistuu myös savu.

Lehtinen joutui pohtimaan ankarasti, mihin kohtaan illallista se istuisi, ja ratkaisi lopulta asian sijoittamalla oluen illan viimeiseksi:

– Groteski oli ihmisille oudoin, ja lisäksi tähän valintaan oli käytännön syy: kun julistimme voittajan, olut oli freesinä laseissa, ei tarvittu kahta kaatoa.

Voittajan julkistusta seurasi syvä hiljaisuus. Selvästikään Groteskin ensimaisto ei ollut vakuuttanut salillista olutväkeä, ja siihen voi etsiä syytä myös siitä, että se oli pitkän illallisistunnon viimeinen olut. Vaikka olut oli raikas, maistajien suut eivät enää sitä olleet, eivätkä tuntoaistit olleet niin herkkinä kuin miedon oluen maistamiseen olisi tarvittu.

Onneksi gaalaristeilyn ohjelma jatkui niin, että voittajaoluita pääsi seuraavana päivänä maistelemaan tuoreella suulla – silloin oluen tekijä Pasi Pelkonen alkoi saada kehuja ja selkääntaputtelua. Kansainvälinen tuomaristo oli tehnyt oivan valinnan.

Kirjoittaja on vapaa olut- ja ruokatoimittaja.