Mikael Karttunen: Mitä yhdestä cocktailista voi oppia?

Yksi kaikkien aikojen lempijuomistani on klassinen cocktail nimeltään Sazerac. Alun perin rakastuin juoman historiaan, jonka kerrottiin kytkeytyvän kiinteästi koko cocktailjuomakatego­rian ja sitä kautta koko tuntemamme cocktailkulttuurin syntyyn. Sittemmin kävi ilmi, että Sazeracin syntyajankohta on vähintään 30 vuotta liian myöhään, jotta sillä olisi varsinaisesti mitään tekemistä cocktailkategorian synnyn kanssa.

No, pidin silti edelleen juoman tarinaa yhtenä kiinnostavimmista cocktailmaailman tarinoista. Siihen liittyi niin Peychaud’s Bitterin kehittäneen apteekkari Antoine Amédée Peychaudin elämä kuin myös ajatus siitä, että miksologia sai alkunsa apteekeista. Pian ilmeni, että tämäkään ei ole koko totuus. Apteekkareilla toki on ollut sijansa cocktailkategorian synnyssä, sillä ilman bittereitä ei olisi syntynyt myöskään cocktailkategoriaa.

Historian lisäksi rakkauteni Sazeraciin on muodostunut niin syväksi tietenkin myös juoman monikerroksisen ja runsaan makumaailman vuoksi. Ensin luulin tietäväni juoman olevan ruisviskipohjainen cocktail, kunnes vuonna 2004 tapasin silloisen Maxxiumin Rémy Cointreau Brand Ambassadorin Philip Duffin IBA:n John Whyte -kurssilla. Hän mullisti maailmani kerrottuaan kyseisen juoman olevan alun perin konjakkicocktail. Siitä lähtien olin vahvasti sitä mieltä, että Sazerac tehdään konjakista ja kaikki muut versiot ovat halpoja kopioita. Kunnes noin vuonna 2009 Lontoon Milk & Honeyssa maistoin ensimmäistä kertaa rohkeaa versiota, jossa raaka-aineina käytettiin 50/50 konjakkia ja ruisviskiä. Olin täysin ymmälläni, sillä kyseinen versio oli kirkkaasti parempi kuin yksikään aiemmin maistamani.

Melko pian huomasin 50/50 Sazeracin nousseen jonkinlaiseksi vakioksi lähestulkoon kaikissa maailman huippubaareissa, jotka kansainvälisiä klassikoita listoillaan kantoivat. Kun sitten ensimmäisen kerran perehdyin Harry Johnsonin Bartenders’ Manualiin, huomasin hänen suosittelevan pientä dashia absinttia käytännössä lähes jokaisessa aromaattisessa klassikossa ja tästä päässäni syttyi lamppu. Jos suuren mestarin mielestä absintti tekee jokaisesta aromaattisesta klassikosta paremman, voisiko olla, että kaikki klassikot, joilla on bourbon-, ruisviski- tai konjakkitausta olisivatkin paremman makuisia viskin ja konjakin yhdistelmällä, kuten olin havainnut olevan Sazeracin tapauksessa?

Olen nyt kahdeksan vuoden ajan tehnyt kaikessa hiljaisuudessa empiiristä testausta. En ole vielä löytänyt klassikkoa, jossa alkuperäisestä perusalkoholista riippuen joko konjakin tai viskin lisääminen ei toisi juoman makumaailmaan kiinnostavaa lisäkulmaa.

Tässä on tosin tärkeää huomata, että ihan mitä tahansa konjakkia ja viskiä ei kannata heitellä summamutikassa samaan lasiin. Koska amerikkalaiset viskit ovat automaattisesti luonteeltaan runsaan tammisia, on erittäin tärkeää käyttää mahdollisimman hedelmäistä, mutta kypsää konjakkia juoman toisena pääraaka-aineena. Mitään VS-konjakkia en siis suosittele, sillä sen laatu ei riitä kilpailemaan tasaväkisesti useimpien bourbonien tai ruisviskien kanssa.

Tutkimukseni perusteella keksin oman ”aromaattisten klassikoiden cocktailsekoitukseni” tasokkaasta small batch bourbonista ja hedelmäisestä VSO-konjakista. Tästä valmistaisin esimerkiksi Old Fashionedit, Manhattanit, Julepit ja luonnollisesti myös Sazeracit. Voisin mennä niinkin pitkälle, että etsisin useamman parhaiten yhteensopivan yhdistelmän konjakeista ja viskeistä parhaalla mahdollisella sekoitussuhteella. Niistä tekisin oman Aromaattiset klassikot -listan, jolta vieraani saisivat valita kiinnostavimmalta kuulostavan yhdistelmän lempiklassikkonsa raaka-aineeksi. Tai ehkä antaisinkin vieraani päättää, mitkä yhdistelmät ovat parhaita ja muodostaisin listani vieraideni mielipiteen perusteella. Näin tekisin siis, jos sattuisin isännöimään tasokasta cocktailbaaria.

Julkaistu Shakerissa 3/2019.

Kirjoittaja on Altia Akatemian valmentaja