Mikä ihmeen pintahiivaolut?

Pintahiivaoluet ovat löytäneet ystävänsä. Mutta mitä pintahiivaolut oikeastaan on? Ei ainakaan mikään uusi keksintö, sillä sitä on juotu jo tuhansien vuosien ajan. Pintahiivaoluiden makukirjo on valtava ja kasvaa koko ajan.

Myös myyntitilastoissa alkaa näkyä olutkulttuurin monipuolistuminen. Pintahiivaoluiden myynti kasvoi Suomessa Valviran tilastojen mukaan viime vuonna 15,5 prosenttia samalla kun pohjahiivaoluiden myynti laski 3,4 prosenttia. Anniskelupuolella muutos oli jonkin verran pienempi kuin vähittäismyynnissä, mutta trendi näyttää selkeältä molemmilla sektoreilla.

Muutosta on kyllä saatu odottaa. Vaikka olutvalikoima on käsityöoluttrendin myötä kasvanut vauhdilla, ja ihmiset ovat oppineet maistelemaan erilaisia oluita, lager- eli pohjahiivaoluiden dominoiva asema markkinoilla on pitänyt tiukasti pintansa ja niiden myynti on Suomessa vieläkin yli 90 prosenttia kaikesta oluesta. Pohjahiivaoluita myytiin viime vuonna kaikkiaan reilut 370 miljoonaa litraa, kun pintahiivaoluita myytiin noin 22 miljoonaa litraa.

Ihmiset siis tykkäävät tutusta ”perusoluestaan”, joka on yleensä jonkin ison panimon valmistamaa lageria. Mihin tahansa maailmalla meneekin, jokaisesta baarista saa eteensä jonkinlaisen lagertuopin. Eikä se mikään ihme ole: vaaleasta pohjahiivaoluesta on helppo pitää, sillä se on helposti juotava janonsammuttaja – ja mitä todennäköisimmin se on ollut myös se elämän ensimmäinen olut. Monelle olut tarkoittaa edelleen samaa kuin lager.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että vaikka olut on ollut ihmisten ilona tuhansia vuosia, lagerit alkoivat tehdä olutvallankumousta vasta noin 150 vuotta sitten.

Pintahiivaolut on siis se alkuperäinen olut. Siitäkin huolimatta, että nykyisin sillä viitataan yleisesti uusiin oluterikoisuuksiin, joilla on kummallisia nimiä ja joita ei ehkä edes tohdi mennä tilaamaan – ellei sitten asiansa osaava ravintolatyöntekijä anna vähän apua ja rohkaisua oluen valintaan.

Käytännössä pintahiivaoluet ja alet tarkoittavat samaa asiaa.”

Pinta- ja pohjahiivaoluiden erot

Pinta- ja pohjahiivaoluet eroavat toisistaan ensinnäkin – kuten nimistäkin voi arvata – oluenpanoon käytetyn hiivan perusteella. Oluthiivat on perinteisesti jaoteltu ale- ja lagerhiivoihin, joista puhutaan myös pinta- ja pohjahiivoina, sillä monet alehiivat nousevat käymisen aikana pintaan, kun taas lagerhiivoilla on taipumus vajota pohjaan.

Käytännössä siis pintahiivaoluet ja alet tarkoittavat samaa asiaa.

Toinen olennainen ero ale- eli pintahiivaoluiden ja lager- eli pohjahiivaoluiden valmistuksessa on käymislämpötila. Alehiivat käyvät nopeasti lämpimässä, tyypillisesti 18–24-asteessa, kun taas lagerhiivoja käytetään hitaammin viileässä, noin 9–13-asteessa. Tämä selittää myös sitä, miksi lager alkoi yleistyä vasta teollisen vallankumouksen myötä 1800-luvulla – kylmävarastointiin ei ollut menetelmiä aiemmin.

Vaikka oluthiivan ensisijainen tehtävä on muuttaa sokereita alkoholiksi ja hiilidioksidiksi, on sillä toinenkin tärkeä tehtävä. Käymisprosessin aikana hiiva muodostaa aromeja, jotka ovat keskeinen osa oluen tuoksua ja makua. Pintahiivat tuottavat tyypillisesti pohjahiivoja enemmän aromeja, ja joskus ne ovat hyvinkin hedelmäisiä ja mausteisia. Siksi monissa pintahiivaoluissa voi aistia esimerkiksi banaania, aprikoosia, neilikkaa tai vaniljaa. Pohjahiivaoluissa taas painottuvat käymisaromien sijaan maltaiden ja humalan aromit.

Täyteläisiä ja usein sameita

On vaikea määritellä tyypillistä pintahiivaoluen makuprofiilia, sillä pintahiivaoluiden alle voidaan luokitella kymmeniä eri oluttyylejä. Yhteistä niille on kuitenkin se, että maku ja suutuntuma ovat yleensä huomattavasti täyteläisempiä kuin lagereissa. Ne ovat joskus myös sameita.

Pintahiivaoluista löytyy niin vaaleita kuin tummia oluita. On kuivaa, makeaa, hapanta, paahteista, hedelmäistä, mausteista, katkeraa ja pyöreää. Pelkästään oluen neljällä raaka-aineella, jotka ovat vesi, mallas, humala ja hiiva, saadaan aikaan valtava makukirjo. Tämän lisäksi pintahiivaoluita maustetaan välillä hyvinkin mielikuvituksellisesti esimerkiksi erilaisilla marjoilla ja mausteilla.

Hapanoluet avaavat aivan uudenlaisia makumaailmoja.”

Tyylilajeja joka lähtöön

Pintahiivaoluiden vaaleimmasta ja lempeimmästä päästä löytyvät vehnäoluet, jotka jaotellaan karkeasti belgialaisiin, saksalaisiin ja amerikkalaisiin. Kaikilla niillä on omat ominaispiirteensä, mutta yhteistä niille on muun muassa se, että ne kannattaa nauttia kylminä ja ne sopivat terassijuomiksi sekä ruokapöytään keveiden, kesäisten ruokien kanssa.

IPA (India pale ale) tunnetaan jo pienimmissä kyläkuppiloissakin, joskin se jakaa mielipiteitä vahvalla humaloinnillaan. Katkeruutta vierastavat voivat tykästyä trendiolut NEIPA:an (New England IPA), jossa on aromikkuutta ja mehuisuutta, mutta IPA:a vähemmän katkeruutta. Brut IPA on toinen trendaava käsityöoluttyyli. Se on käytetty lähes kuivaksi, mistä juontuu sen nimikin. IPA:t sopivat sekä nautiskeluun että pubiruuan kylkeen.

Ipojen ”kantaisä” pale ale, eli vaalea pintahiivaolut, on IPA:a lempeämmin humaloitu jano- ja ruokajuoma. Myös hedelmäisen katkera brittiolut bitter luokitellaan yleensä pale ale -ryhmään. Brown ale on ruskea ale, jossa humalointi on vielä pale alea maltillisempaa. Real aleksi kutsutaan mietoa alea, jonka käymisprosessi jatkuu vielä panimon ulkopuolella ja joka yleensä pumpataan tuoppiin.

Hedelmäisten ja täyteläisten oluiden joukosta suosituiksi ovat kivunneet meilläkin luostarioluet ja muut vahvat belgialet. Ne kannattaa tarjoilla pikari- tai tulppaanilaseista.

Tummien pintahiivaoluiden kategoriasta löytyy syksyiseen tunnelmaan sopivia stouteja ja portereita sekä niiden vahvemmat versiot imperial stoutit ja imperial porterit. Jos mahdollista, niitä ei kannata ihan jääkaappikylminä tarjoilla, ja ainakin ne kannattaa kaataa aina aromilasiin. Kylkeen voi tarjota vaikkapa suklaakonvehdin.

Viime aikoina nopeasti suosiota olutharrasta­jien parissa kasvattaneet hapanoluet avaavat aivan uudenlaisia makumaailmoja, jotka saattavat käännyttää olutta vierastavatkin mallasjuomien pariin. Usein marjoilla ja hedelmillä maustetut, joko spontaanihapatetut tai nykyisillä nopeammilla menetelmillä, kuten kattilahapatuksella, tehdyt happamat oluet ovat yhtä aikaa runsaita ja raikkaita aromeiltaan ja sopivat niin aperitiiviksi kuin jälkiruokaoluiksi. Niitä kannattaa maistattaa myös siiderin ystäville.

 

Suomalaiset suosivat IPA:a

Mitä pintahiivaoluita suomalaiset nyt sitten juovat? Kysytäänpä Olutliiton puheenjohtajalta, olutasiantuntija Anikó Lehtiseltä.

– Kyllä pintahiivaoluista IPA uusine alalajeineen pitää edelleen pintansa. Myös vehnäoluet ovat olleet Suomessa jo pitkään suosittuja ja niiden menestys jatkuu.Edelläkävijät ovat Lehtisen mukaan ihastuneet nyt erityisesti happaman makuisiin oluisiin kuten berliner weisseen ja suolaiseen goseen. Suomessa aina suosittujen paahteisten stouttien trendikkäämmät versiot, jälkiruokien mukaan nimetyt niin kutsutut pastry stoutit, ovat myös nyt kova juttu.

Mieltymykset kuitenkin vaihtelevat eri puolilla maata.

– Suomi on iso maa ja meitä on vähän, joten on myös huomattavissa, että oluen suhteen trendit matkaavat edelleen jonkin aikaa maan äärestä toiseen, Lehtinen toteaa.

Julkaistu Shakerissa 3/2019.

Kirjoittaja on toimittaja ja olutsommelier.