Yleisötapahtumat niin sisä- kuin ulkotiloissa on jouduttu perumaan ainakin 18. joulukuuta asti muun muassa pääkaupunkiseudulla koronaviruksen leviämisvaiheen vuoksi. Pikkujouluihin tämä vaikuttaa huomattavasti, kun edes pienet työ- ja kaveriporukat eivät pysty osallistumaan stand up- tai teatteriesityksiin tai käymään livekeikoilla. Sosiaalisten kontaktien välttämiseksi monet ovatkin joko peruneet pikkujoulut kokonaan tai siirtäneet ne kotisohville.

Ohjelman järjestäminen etäpikkujouluihin saattaa tuntua tarjoiluja haastavammalta, erityisesti jos ollaan pienellä budjetilla liikkeellä. Isolla budjetilla voidaan varata yksityinen virtuaalikeikka, mutta pienempien toimijoiden kohdalla tilanne on erilainen. Pikkujoulukaudelle on kuitenkin myös kaikelle yleisölle avoimia vaihtoehtoja, joihin etäosallistumisen kynnys on matala. Yksi virtuaalitapahtumia tarjoava toimija on Keikalla.fi, joka on tuomassa joulukuun ajaksi live-joulukonsertteja suoraan televisioruuduille. Yhteistyössä Digitan kanssa pilotoidaan HybridiTV-palvelua antenni-tv-verkossa.

– Televisio päätelaitteena on edelleen paras videosisältöjen kuluttamiseen: iso ruutu, hyvä kuvanlaatu, hyvä äänentoisto, nettiyhteys, helppo käyttöliittymä sekä yhteisöllisyys perheen ja ystävien kesken ovat television ehdottomia vahvuuksia. Julkaisijalle televisio tarjoaa edullisen ja helpon tien massayleisöille ja kaikille kohderyhmille, sanoo Digitan liiketoiminnan kehityspäällikkö Juha Ourila.

Pilotti palvelee kuluttajaa ja julkaisijaa

Keikalla.fi -palvelun taustalla ovat Muusikkojen liitto, Lippu.fi sekä Rockway oy. Rockway oy on musiikkialan verkkotoimija, joka pyörittää muun muassa Suomen suurinta musiikinopetuksen verkkopalvelua sekä Rockway Records -nimistä musiikin julkaisutoimintaa. Toimitusjohtaja Niklas Lindholm kertoo, että yhteistyötä Digitan kanssa on valmisteltu puolisen vuotta.

–  Haluan kiittää Digitaa ennakkoluulottomuudesta ja heittäytymisestä lähteä kokeilemaan jotain oikeasti uutta ja omalta osaltaan auttamaan koko tapahtuma-alaa tässä pitkittyneessä haastavassa tilanteessa. Luonnollisesti tämä on mahtava mahdollisuus myös suomalaisille esiintyjille ja artisteille.

Hybridi-TV:n kautta toteutettava pilotti palvelee niin kuluttajaa kuin julkaisijaa: kuluttaja saa käyttöönsä television tutun käyttöliittymän ja kuvan- ja äänenlaadulliset edut, ja julkaisija taas pystyy tuottamaan maksullista sisältöä. Asiakas rekisteröityy palveluun käyttäjäksi ja ostaa lipun haluamaansa esitykseen Lippu.fi -palvelusta. Lipun yhteydessä saadulla koodilla lunastetaan katseluoikeus esitykseen.

Alkuvaiheessa  palvelussa on tarjolla kolme HybridiTV-esitystä: Jarkko Aholan joulukonsertti Tampereen Tuomiokirkosta 22.12. sekä kaksi esitystä Saiturin joulu -näytelmästä.  Tampereen Teatterin joulunäytelmää on esitetty vuodesta 2012 ja HybridiTV:ssä se on nähtävissä 21.12. sekä 22.12. . Keikalla.fi -palvelussa on myös muita esityksiä, mutta niiden katsominen onnistuu vain selaimella.

Virtuaalisia matalan kynnyksen esityksiä tarjoaa myös esimerkiksi Sami Hedbergin Netkomedi.com - palvelu. Pikkujoulukaudelle osuu Hedbergin 4.12. livestreemattava komediashow “Sami Hedberg live from olohuone”. Esityksen voi katsoa myös jälkitallenteena 13.12. asti. Marraskuun loppupuolella Hedberg toteutti livestreamatun keikan myös Finnkinon teattereissa. SemiLive puolestaan streamaa 10.12. Valkoinen Maa! -konsertin, jossa pop-kanteletar Ida Elina ja Mikkelin kaupunginorkesteri kapellimestari Teemu Hämäläisen johdolla esittävät niin perinteisiä kuin uudempia joululauluja.

Verovapaata ohjelmaa

Ohjelman tarjoaminen virtuaalisesti etäpikkujouluissa onnistuu verovapaasti. Tarjoilujen kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana: osallistujille annetut ruoka- ja juomalahjakortit katsotaan veronalaiseksi palkaksi. Jos työnantaja järjestää ruokien ja juomien toimituksen kotiin tai työntekijä hakee työnantajan järjestämän ruoan ja juomat tietystä paikasta, voidaan myös tarjoilut tarjota verovapaasti.