Kuuluisat kuppilat: Kronenhalle, Zurich

Vuonna 1924 Hulda Zumsteg otti miehensä kanssa haltuun jo aikaisemminkin paikalla toimineen, hieman kulahtaneen Hotel de la Couronne –ravintolan, ja avasi Kronenhalle–ravintolan. Hän oli saapunut kaupunkiin 18-vuotiaana muutamia vuosia aikaisemmin, työskennellyt alkuun palvelijana ja tarjoilijana säästäen jokaisen pennin unelmiensa täyttämiseen. Kun hän vihdoin hankki Kronenhallen, tyylistä ei tingitty.

Bellevuessa, Zurichin parhaimmilla tonteilla sijaitseva Kronenhalle on toiminut siitä lähtien paikallisena porvari- ja kulttuuriväen ruokalana ja olohuoneena. Kronenhallea voisi verrata Helsingin Kämppiin ja Savoyhin. Kuka tahansa 1900-luvun kuuluisuus on käynyt Zurichissa, on hän mitä todennäköisemmin syönyt Kronenhallessa. Moni on tullut ruoan ja tunnelman vuoksi jopa useamminkin.

Huldan poika Gustav kasvoi ravintolassa tutustuen jo nuorena useisiin taiteiden sankareihin, kuten James Joyceen, joka asui Zurichissa kahdeksan vuotta käyden ravintolassa kuulemma päivittäin.

Gustavista tuli aikuisena ravintolan johtamisen ohella itsestäkin maalari, sekä taiteenkerääjä. Hänen ansiostaan ravintolasalien seiniä koristavat nykyään Picasson, Kleen, Kandinskyn, Cezannen, Monet’n, Mirón ja Braquen teokset. Jäikö vielä joku mainitsematta?

Herraskaiset

puitteet

Tummien puupaneelien ja patinoituneen nahan herraskainen yhdistelmä luo mainiot, historiaa henkivät puitteet tapaamisille. Ravintola jakaantuu kolmeen eri saliin kahdessa kerroksessa, paikkoja löytyy yhteensä lähes 200. Silti suurimman salin brasserie–henkinen pohjaratkaisu yhden seinän kokoisen tarjoilutiskin kera tuntuu arkiselle ja konstailemattomalle.

Ruoka on perinteistä, manner-eurooppalaista ranskalais-sveitsiläiskokkausta, vaikka löysin Suomi100 -juhlalounaalleni myös venäläisiä vaikutteita, nimittäin blinin savulohella ja Stroganoffia.

Ravintolan erikoisuus on iltaisin tarjoiltava paistivaunu, mistä tarjoilijat siivuttavat haluamasi lihat pöydän äärellä. Keskiviikkoisin ja perjantaisin vaunu kiertää salissa myös lounasaikaan, täytettynä keitetyillä lihoilla ja juureksilla.

Ruokalista on hintava, mutta ovat annoksetkin suuria. Blini pelkästäänkin olisi riittänyt hyvin. Lohen lisäksi olisi saanut kaviaaria, á 160 frangia. Löysin netistä etsiessäni NY Timesin kirjoituksen ravintolasta vuodelta 1987, missä mainitaan tämä sama annos. Se maksoi tuolloin 16 dollaria. Tällä hetkellä dollari ja frangi ovat suunnilleen samanhintaisia.

Ruoka ja palvelu oli moitteetonta. Stroganoff  ja ystäväni Kukkoa viinissä tarjoiltiin omissa kuparikasareissa spätzlin, eli taikinamykyjen, kera. Tarjoilija asetteli annokset esilämmitetyille lautasille pöydän ääressä.

Kasariin jäi vielä ruokaa santsikierrokselle. Vaikkei ollut enää yhtään nälkä, hamusin kasaria lähemmäksi. Tarjoilijamme oli kärppänä paikalla ja opetti minua talon tavoille, pieni hetki, nuori herra, teen teille uuden annoksen. Hän kärräsi eteemme liekitysvaunun, millä hän lämmitti loppustroganoffin ja spätzlit. Rakensi jälleen annoksen tuoreelle lämpimälle lautaselle ja tarjoili.

Ei mikään iso juttu, ajattelin, mutta tuntui että aivoni eivät meinanneet ymmärtää syöväni nyt samaa ruokaa vielä, uudestaan kuumana. Erikoinen tunne ja eksklusiivinen. Ennen oli kaikki paremmin?

Mahonkiseinäinen

takatasku

Oman mausteen kokonaisuuteen tuo intiimi, hyvin piilotettu baari, missä työskentelee pari kaupungin parhaista baarimestareita. Christian Heiss on johtanut baaria jo useampia vuosia. Vitriini takaseinällä on täyttynyt henkilökunnan menestyksestä kilpailuissa ja onpa Kronenhalle julkaissut oman cocktail-kirjansakin, mikä on kuin raamattu Sveitsin baarimestareille.

Pieni ulko-ovi erottaa kaupungin vilkkaimman risteyksen ja tämän mahonkiseinäisen takataskun. Seinät on koristeltu tauluilla kuten ravintolasalissakin ja pienien marmoripöytien ääressä voi parantaa maailmaa seesteisessä tunnelmassa.

Tai no, hieman viikonloppuisin voi häiritä, kun ovesta virtaa koko ajan janoisia ihmisiä toteamaan, että baari on täynnä. Toki hieman lisäarvoa voi siitäkin saada, että itse jo siellä istuu, mainio cocktail edessään ja seuraava jo mietittynä.

www.kronenhalle.ch

Kirjoittaja toimii ammattilaisena Zurichissa. Aiempina kausina hän on edustanut Helsingin ohella Kööpenhaminan, Lontoon ja Pietarin ravintoloissa.