Ryan Chetiyawardana, Alex Lawrence ja Jere Vihervaara vierailivat Helsingissä alkuvuodesta.
Ryan Chetiyawardana, Alex Lawrence ja Jere Vihervaara vierailivat Helsingissä alkuvuodesta.

Jere Vihervaara: Edistä uraasi uskaliaasti

Jere Vihervaara palkittiin maaliskuussa Tiskillä Awardsissa Suomen parhaana baarimestarina. Lontoon Dandelyanissa työskentely on nostanut hänen itsetuntoaan, mutta tuonut samalla aimo annoksen nöyryyttä. Nyt ura vei hänet Amsterdamiin ja nosti suurempaan rooliin Mr Lyan -organisaatiossa.

Helsingissä työskennelleen Jere Vihervaaran polku kohti maailman parhaassa baarissa työskentelyä alkoi muodostua jo nelisen vuotta sitten.

Iain Griffits oli tuolloin ensimmäistä kertaa Helsingissä. Päädyimme yömyöhään pelaamaan pöytäjalkapalloa Navy Jerry’s -baariin ja tein sen, mitä jokainen baarimestarinalku olisi tehnyt eli pyysin töitä.

Työsopimuksia ei tuolloin solmittu, mutta Vihervaara lähti kuitenkin maailmalle Malminrinteellä sijainneesta 100 Dogs -baarista. Suunnitelma oli selkeä mutta löyhä.

– Ensin vuosi Sydneyssä ja sieltä Lontooseen. Seuraavaa etappia en ollut vielä miettinyt. Sydneyssä pääsin verkostoitumaan melko nopeasti ja sain rakennettua uraani.

Vihervaara törmäsi myös Griffitsiin uudemman kerran Sydneyn Trash Tikissä.

– Kerroin hänelle suunnitelmistani muuttaa seuraavaksi Lontooseen ja kysyin, minne kannattaisi lähettää ansioluetteloita. Griffits sanoi suoraan, että pistä hänelle. Minun piti kuulemma aloittaa työt Dandelyanissa.

Dandelyanista oppia, nöyryyttä ja itsetuntoa

Lontoon Dandelyanissa työskentely on nostanut Vihervaaran itseluottamusta, mutta tuonut myös nöyryyttä. Hän on päässyt muun muassa serveeraamaan oman uransa suurimpia esikuvia.

– Se on ollut hienoa, mutta olen myös huomannut, etteivät ne kaikkein äänekkäimmät ja isosuisimmat aina ole parhaimmasta päästä.

Vihervaara toivoisi näkevänsä Suomessakin enemmän omanarvontuntoa baarimestareiden keskuudessa, mutta hyvän maun rajoissa.

– Lontoo pyörii aika vahvasti oman napansa ympärillä.

Kaupunkia vaivaava ilmiö ei ole kuitenkaan näkynyt Dandelyanin tiimissä, jota Vihervaara kuvailee yhdeksi suureksi perheeksi. Baarin viikoittaiset sisäiset koulutukset kasvattivat muun muassa Vihervaaran presentointitaitoja.

– Seuraavan listan tarinoita ja juomia hioessa oppi esittelemään omat luonnoksensa ja tarinansa esimiehille ja muille kollegoille sekä ottamaan vastaan palautetta. Pyrin aina tulemaan seuraavan viikon tapaamiseen vielä parempana.

Jatkuvaa kehitystä maailman parhaassa baarissa työskentely vaatiikin, kun vihreän marmoritiskin takaa oli nostettava illasta toiseen jopa tuhat cocktailia.

– Dandelyania usein kuvattiin nimityksellä Green Beast, syystäkin. On uskomatonta, miten koko baari on hiottu aina misoista työntekotapaan ja drinkkilistaan asti niin, että saadaan tuhat juomaa ulos illassa ja silti pystytään tarjoamaan maailmanluokan palvelua.

Dandelyanin konsepti ja sisustus uudistettiin maaliskuussa kymmenessä päivässä. Vihervaaran näkökulmasta prosessi oli suunniteltu erinomaisesti.

– Koko setti oli mieletön. Henkilökunta painoi sadan työtunnin viikkoa. Suunnitelmat ja aikataulut jokaiselle päivälle oli mietitty etukäteen ja tiesimme aina päivän lopussa, mitä seuraavana aamuna on tarkoitus tehdä.

Suuntana Amsterdam

Intensiivisen konseptiuudistuksen ohessa Vihervaaralla oli muutakin mietittävää. Mr Lyanin ensimmäinen kansainvälinen baari oli aukeamassa Amsterdamiin, ja Vihervaaran oli määrä siirtyä sinne esimiesrooliin.

– Jouduin siinä kaiken muun ohessa järjestelemään asuntoa ja muuttoa Amsterdamiin. En olisi kyllä onnistunut siinä ilman tyttöystäväni apua!

Vihervaara kuvailee Lontoota hyvin hektiseksi, ja siihen verrattuna Amsterdam tuo mukavaa vaihtelua. Hänen mukaansa Amsterdamin drinkkiskenessä tapahtuu paljon ja intoa löytyy.

   – Minulle tulee nuoresta ja innokkaasta Amsterdamista mieleen labradorinnoutajan pentu. Söötti otus, joka on mielettömän innoissaan kaikesta, muttei ihan vielä tiedä mihin suunnata kaikki energia.

Vihervaara odottaa innolla, että pääsee jakamaan vuosien varrella oppimiaan asioita paikallisten baarimestareiden kanssa.

– Toki tässä on vielä paljon todistettavaa itsellenikin, eikä oppimisenhalu ole palanut vielä loppuun.

Jeren vinkit maailmalle lähtevälle baarimestarille

  • Hankalinta on se ensimmäinen askel: pitää vaan uskaltaa lähteä.
  • Vaikka uudessa ympäristössä välillä tuntuisi, ettei osaa mitään, pitää näyttää siltä, että olisi homma hanskassa ja oppia virheistään.
  • Matkustaminen on nykyään helppoa ja teknologia on pienentänyt maailmaa: isoäidin kanssa pystyy puhumaan kasvotusten, vaikka maailman toiselta puolelta.
  • Ota haltuun erilaiset puhelinsovellukset, niin pystyt suunnistamaan kuin paikallinen.

 

Dandelyanissa työskentely on nostanut Vihervaaran itseluottamusta, mutta tuonut myös nöyryyttä.