Hotel Kämp osaksi kansainvälistä luksusketjua

Pohjoismaiden tunnetuimpiin klassikkohotelleihin lukeutuva Helsingin Hotel Kämp liittyy kansainvälisistä luksusluokan hotelleistaan tunnettuun ketjuun.

Pohjoismaiden tunnetuimpiin klassikkohotelleihin lukeutuva Helsingin Hotel Kämp liittyy kansainvälisistä luksusluokan hotelleistaan tunnettuun The Leading Hotels of the World -ketjuun.

Kämp Collection Hotels -hotellikonsernin lippulaiva, Helsingin Hotel Kämp on ollut Helsingin sydämessä tärkeässä, kulttuurihistoriallisessa roolissa aina avajaisvuodestaan 1887 lähtien.

Hotellin 179 huoneesta ja sviitistä kuuluisin lienee Mannerheim-sviitti, jonka 258 neliömetriin kuuluu myös yksityinen sauna. Hotellissa on myös oma Spa-osasto sekä kaksi ravintolaa; nimikkoravintola Kämp Brasserien lisäksi Yume tarjoaa aasialaisen keittiön tämän hetken makujen parhaimmistoa.
 - Hotel Kämp on Helsingin hotellitarjonnan kruununjalokivi ja samalla myös yksi kaupungin keskeisimmistä maamerkeistä. Hotelli on ikoninen osa suomalaista historiaa, ja se henkii ainutlaatuista luksusta. Meille on kunnia-asia päästä osaksi ketjua. Voimavaramme Hotel Kämpissä on erityinen ymmärrys persoonallisen ja perinteikkään palvelun yhdistämisestä ja uuden ketjun myötä aiomme tarjota asiakkaillemme yhä enemmän, Hotel Kämpin General Manager Marc Skvorc toteaa.

Kämp rikastuttaa ketjua

 Hotel Kämp haluaa antaa panoksensa Helsingin kasvulle kiinnostavana matkailukohteena ja osaltaan viedä kaupunkia muiden pohjoismaisten matkailupääkaupunkien suosiota kohden.

 - Meille on ilo saada Hotel Kämp mukaan kokoelmaamme, sillä se rikastuttaa ennestään sarjaamme epätyypillisiä luksusluokan hotelleja. On myös hienoa tarjota erityinen yöpymispaikka asiakkaillemme tässä keskeisessä eurooppalaisessa pääkaupungissa. Kiehtovaa on myös hotellin keskeinen osa Helsingin historiassa aina edellisiltä vuosisadoilta tähän päivään saakka, Vice President Deniz Omurgonulsen The Leading Hotels of the Worldista toteaa.

- Nyt oli oikea aika saada myös Suomen legendaarisin hotelli mukaan kokoelmaan. Jäsenyys on meille ennen muuta ilo ja etuoikeus, toimitusjohtaja Laura Tarkka Kämp Collection Hotelsista toteaa.

The Leading Hotels of the World

  • The Leading Hotels of the World perustettiin 1928 nimellä Luxury Hotels of Europe and Egypt.
  • Alkujaan 38 hotellin ketjuun kuuluivat muun muassa elegantti Hotel Negresco Nizzassa, legendaarinen Mena House Kairossa ja King David Hotel Jerusalemissa.
  • Tänä päivänä ketjuun kuuluu yli 375 hotellia ja lomakohdetta yli 75 maassa.
  • LHW:n pääkonttori on New Yorkissa, ja sillä on toimistoja 25 kaupungissa ympäri maailman.
  • Pohjoismaiden tunnetuimmat LHW-hotellit ovat Grand Hotel Tukholmassa sekä Hotel d´Angleterre Kööpenhaminassa.

www.lhw.com

Kämp Collection Hotels

  • Kämp Collecion Hotels on suomalainen hotellikonserni, johon kuuluu joukko Helsingin maineikkaimpia hotelleja ja ravintoloita sekä Kämp Spa.
  • Kämp Collection Hotelsilla työskentelee noin 450 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2015 oli noin 62 miljoonaa euroa.
  • Konsernin kansainvälisesti tunnetuin hotelli on 1887 perustettu legendaarinen Hotel Kämp ja lisäksi siihen kuuluu luksus- ja design-hotelli Klaus K, korkeatasoiset Hotelli Haven, Hotelli Fabian, elokuussa avattu Hotelli Lilla Roberts sekä suosittu lifestyle-hotelliketju GLO Hotels.
  • Kesällä 2017 avautuu ryhmän 10. hotelli, St. George Yrjönkadulle.
  • Kämp Collection Hotelsin omistavat CapManin hallinnoimat rahastot, Berling Capital Oy, Rake Oy ja Kämp Collection Hotelsin toimiva johto.

www.hotelkamp.com