Henri Lahti: Pitääkö olla huolissaan?

Cocktailkulttuuri on jo minun aikanani nytkähtänyt isosti eteenpäin. Alkoholin kulutus on koko ajan enemmän gastronominen kokemus kuin pelkkä lauantai-illan pakollisen myttyrän hakeminen.

Nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt kaikilla mittareilla mitattuna. Moni ravintoloitsija saattaa nähdä tässä huolenaiheen, mutta toiselta kantilta katsellessa se saattaakin olla vain hyvä asia. Ravintoloita ja baareja käytetään yhä enemmän sosiaaliseen kanssakäymiseen päihtymisen sijaan. Nykyajan tapa vetää kunnon liiskat ennen baarin tuloa jää, ainakin toivottavasti, historiaan.

Vähentynyt alkoholijuomien kulutus ja näyttäytyminen kulkevat juuri premiumsaation suuntaan ja halvan juoman sijaan juodaan kalliimpaa. Tästä on nyt jauhettu jo vuositolkulla, mutta ainakin itse näen vasta nyt selvästi, että asia on totisinta totta. Juomien hinnat baarissa ovat huomattavasti korkeampia kuin kotona ja asiakas toden totta nauttii laadukkaammin.

Toinen asia, joka toivottavasti paranee tulevaisuudessa, on ravintoloiden teknologia. Jo ajatus PLU-koodien töpöttelystä likaiseen vanhaan kassakoneeseen puistattaa. On hämmentävää ajatella, että jokaisella on ollut jo tovin taskussaan huomattavasti edistyneempi laite kuin oman työpaikan ydin. Uskon, että seuraavan viiden vuoden aikana koemme järjestelmien murroksen, jossa kassakoneet ovat yhteydessä omasta kännykästä löytyvään appiin, jolla voi suoraan lyödä ruuat ja juomat kassaan bongien kirjoittelun sijaan. Sama appi voisi toimia kortin lähilukijana, ja kuitit menevät suoraan asiakkaan sähköpostiin.

Käteisellä olisit jo kännissä -klisee on jo tänä päivänä historiaa. Yksi elävä esimerkki teknologian kehityksestä on inventaariot näppärästi vaa’alla hoitava Poirot. Kuka tietää, jos kohta keskiviikkoiltaa viihdyttää keinoäly-DJ joka, vaikkei vastaakaan oikeaa ihmistä, rikastuttaa arki-iltoja.

Pelko työn menetyksestä keinoälylle on palvelualalla, ainakin vielä, kaukaista dystopiaa. Toki kaupoissa kassoja korvataan koneilla, mutta meitä onneksi suojelee maailman paras alkoholilaki. Jumalan kiitos siitä.

Teknologialla on myös muita varjopuolia ja se helposti vavisuttaa eri alojen normeja. Tästä on tuhansia esimerkkejä kuten Uber, Air­bnb, Amazon ja Wolt. Kun uusi toimija alkaa toimimaan täysin uudella tavalla, joka on paljon parempi kuin perinteinen tapa, vanhoilliset toimijat joutuvat mukautumaan tai kuolemaan. Ravintoloille, joiden tuote on pakostakin paikallisesti valmistettu, ei ainakaan vielä, ole näköpiirissä suurta uhkakuvaa. Varsinkin, kiitos taas Suomen alkoholilaki, baareilla ei ole toistaiseksi hätäpäivää. Tätä kirjoittaessa on vaikea kuvitella mikä läpimurto vaarantaisi meidän alaamme. Päinvastoin. Appi joka kerää vaikka kaikki Suomen baarit yhteen palvelee ihmistä paljon täydellisemmin, ja uudenlaisia suorempia markkinointikanavia syntyy.

Samalla kun maailma pienenee hurjaa vauhtia, avaa se ovia myös uusille bisnesmalleille. Uudenlaiset kulttuurit tuovat uusia niche-tilaisuuksia rohkeille. Uudenlaisia konsepteja maailmalta vyöryy kotosuomeenkin. Kehityskulku tarjoaa avomieliselle uusia mahdollisuuksia ja vanhat jo tylsät mallit poistuvat alta. Karaoke kuitenkin pitää pintansa, humalassa kaikki tahtovat laulaa. Kannabiksen mahdollinen laillistuminenkin sataa varmasti ravintoloitsijan laariin. Kun katsoo tähänastista alkoholiluparuljanssia, on mahdotonta ajatella, ettei kannabiksen myyntilupia rajoitettaisi samalla mitalla.

Tämä on kirjoitettu vaaleanpunaisten lasien läpi, mikä on mielestäni piristävää vaihtelua kauhistelulle. Toki tulevaisuuteen katsominen on poikkeuksellisen hankalaa, mutta tulevaisuutta voi myös tehdä pelkän kokemisen sijaan. Up and onwards!

Julkaistu Shakerissa 3/2019.

Henri "Henu" Lahti

Tiskillä-sivun perustaja