Heli Koivuniemi: Olemassaolon merkitys puntarissa

Koronapandemia iski rujolla tavalla vasten baarialan kasvoja. Vaikka kesä palautti uskoa tulevaan, leijuu alan ympärillä vielä monia kysymyksiä – ja uhkakuviakin.

Paluu perusasioiden äärelle on toisinaan tarpeen, muttei näin dramaattisella tavalla. Ravintola Savoyn sommelier Aleksi Mehtonen kertoo haastattelussaan, miten arvostus omaa työtä kohtaan nousi uuteen valoon äkkipysähdyksen ja pakollisen tauon ansiosta. Mitään ei voi pitää enää itsestään selvänä.

Mehtosta harmittaa valtiovallan suhtautuminen alaa ja alkoholia kohtaan. Hän myöntää, että tapana ei ole ollut huudella, vaikka syytä olisi. Alkoholin demonisointi vie julkisen keskustelun väärille raiteille. Se ei hivele ketään: ei asiakkaita eikä alalla työskenteleviä ammattilaisia. Saati tee osaajapulasta jo pitkään kärsinyttä alaa yhtään houkuttelevammaksi.

Alkoholin demonisointi vie julkisen keskustelun väärille raiteille."

Hyökkäys-puolustusasetelman sijaan julkisuuteen olisi nostettava uusia, rakentavampia tulokulmia. Pohtia olemassaolon merkitystä.

Nähtäisiinkö ”tiskin” toinen puoli esimerkiksi arvostetumpana ja houkuttelevampana, jos perus- ja toisen asteen koulutus mullistettaisiin niin, että reaaliaineita historiaa, uskontoa, maantietoa, biologiaa ja kemiaa käsiteltäisiinkin viinin, oluen ja cocktailien tai asiakaspalvelua psykologian näkökulmasta?

Syntyikö sinulle kollegoidesi kanssa uusia ajatuksia, kehitittekö uusia palvelumuotoja tai tuotteita? Saitko sinä kollegoiltasi tukea kriisin keskellä? Usein pakko ajaa uuden äärelle.

Heli Koivuniemi

vastaava päätoimittaja

Julkaistu Shakerissa 3/2020.

Tilaa Shaker!