Mattoni Grand Drink -alkoholittomien cocktailien maailmanmestaruuskilpailu pidettiin nyt 23:n kerran. Kilpailussa oli 20 finalistia, jotka oli valittu finaaliin juomareseptien ja tarinan perusteella. Kilpailujuoma tuli olla alkoholiton ja siinä tulee olla maksimissaan 65 kaloria 100 mg:ssa. Kisa on suurin alkoholittomien cocktailien eli mocktailien kilpailu ja se pidettiin Karlovy Varyssa, Tsekin Tasavallassa.

Greta Grönholmin Me the Artist -cocktail peilasi aikaamme ja siihen liittyvää tunteiden ilmaisemista.

Grönholm kertoo, että hän halusi tehdä alkoholittoman juoman, joka on väriltään kirkas ja ominaisuuksiltaan terveellinen.

– Juoman tarina liittyy henkiseen terveyteen ja tunteiden ilmaisemiseen. Nyt kun pandemia-aika on aiheuttanut ympärilleen paljon kurjuutta, niin halusin, että asiakas voi ilmaista tunteitaan myös juoman avulla. Siksi juoma itsessään on kirkas, ja asiakas voi olla itse ”artisti”, juoman nimen mukaan, ja käyttää juoman mukana tulleita värejä ilmaisemaan erilaisia tunteitaan. Tutkimusten mukaan itsensä ilmaiseminen auttaa negatiivisten tunteiden hallintaan. Näin tälläkin juomalla voi kohentaa niin terveyttään nauttimalla vitamiini- ja mineraalipitoisen alkoholittoman cocktailin kuin hoitaa mielenterveyttään luomalla omanlaisensa cocktailmaailman.

Greta Grönholm on PRO-palkittu sekä kotimaisissa että kansainvälissä cocktailkilpailuissa ansioitunut baarimestari, joka voitti cocktailien maailmanmestaruuden vuonna 2013. Grönholm on toiminut FBSK:n puheenjohtajana jo neljä vuotta ja työkseen pyörittää hotelli- ja ravintolayritystä Loimaan Seurahuonetta.

Greta Grönholmin Mattoni Grand Drink -voittojuoma

  • 10 cl Mattoni-kivennäisvettä
  • 10 lehteä tuoretta basilikaa
  • 2 cl Supasawaa
  • 2 cl Modo Pinacolada -siirappia
  • 4 tippaa greippibitteriä
  • (2 tippaa elintarvikeväriä)

Koristeet: Talviyrtti, eucalyptus ja suklaapallo

Lasi: Riedel  iso GT-lasi

Valmista sekoittamalla raaka-aineet.