Itse tapahtuma on jaettu neljään, kahtena päivänä pidettävään eri niin kutsuttuun sessioon, jossa jokaisessa on pitkälti eri oluet. Joten jos haluaa maistaa kaikki festivaalin yli 300 olutta, on osallistuttava kaikkiin sessioihin.  Tapahtumassa oli maistaminen tehty helpoksi – paikan päältä sai desin lasin, jonka sai myös ottaa mukaan. Sitten vaan maistelemaan oluita, joita ei tarvinnut maksaa tapahtumassa, kaikki sisältyi noin 60 euron lipun/sessio hintaan. Ja hyvä niin. Nyt maistaminen oli nopeaa ja helppoa, kun ei tarvinnut pelata rahalla tai poleteilla kuten useissa muissa oluttapahtumissa.  Tanska tuntuu olevan sinut tällaisen järjestelyn kanssa, harva siellä on humalassa, vaikka olut ei maksa erikseen. Ehkä mekin olisimme Suomessa valmiita tämäntyyppiseen tarjoiluun?

Kyseinen oluttapahtuma järjestettiin jo viidettä kertaa, minkä kunniaksi festivaalin kokoa oli kasvatettu. Kun aikaisemmilla kerroilla paikalle on kutsuttu noin 30 panimoa maistattamaan omia oluita, nyt käsityöläispanimoiden määrä oli yli 40.  Monet panimot ovat Suomessa vielä tuntemattomia, mutta löytyy sieltä täällä myytävien oluiden tekijöitäkin, kuten tanskalaiset To Ol ja Mikkeller, norjalainen Lervig, ruotsalaiset Omnipollo ja Stockholm Brewery sekä belgialainen Boon.

Copenhagen Beer Clebration -oluttapahtumassa on hyvin nähtävissä oluttrendit, koska sinne käsityöläispanimot tuovat nimenomaan niitä erikoisimpia, kekseliäämpiä oluitaan. Tänä vuonna happamuus näytti olevan kova sana  kaikissa oluttyyleissä: tapahtumassa oli sekä happaman humalaisia India Pale Ale -oluita kuin happaman paahteisia portereita, stoutteja tai hapokkaita ale-oluita. Happamia IPA-oluita oli hyvin paljon, ja hyvä niin, koska happamuus lisää IPAn juotavuutta ja tekee siitä raikkaamman.  Samaa se tekee monille muillekin oluttyyleille, kuten tummille, tuhdeille oluille.

Luonnostaan happamia oluttyylejäkin löytyi: berliner weisse, sour ale, saison, old belgian ale –tyylit olivat kaikki runsaasti edustettuina sekä maustettuna että ei-maustettuna.  Mausteiden lisääminen oluissa tuntui olevan yhä in, nyt vaan käytettiin enemmän pohjoismaalaisia ja eurooppalaisia marjoja ja hedelmiä, monet eksoottiset mausteet olivat jääneet pois. Copenhagen Beer Celebration -tapahtuman oluet olivat kaikki käytännössä pintahiiva- eli ale-oluita. Koko tapahtuman aikana huomasin vain muutaman lager-oluen.

Maltaista makua ei missään oluissa niinkään ollut, suurin osa mauista tuli humaloinnista tai hiivan aromeista sekä happamuudesta, maltaan toimiessa useimmissa oluissa vain tukirunkona. Humaloinnissa aromaattinen kuivahumalointi oli yleistä. Lajikkeina hyvin hedelmäiset lajikkeet, joita löytyy muun muassa Uusi-Seelanti- ja Australia-akselilta.  Humalan katkeruus on laskussa oluissa tämän tapahtuman perusteella, IPA-oluetkin olivat enemmän humalan aromia edustavia kuin katkeria.   

Tynnyrikypsytettyjä oluita oli yhä, tällä kertaa rommi- tai viskitynnyreissä.  Raja viinien ja oluiden välillä näyttää muuttuvan sumeammaksi, koska esimerkiksi viinihiivalla käytettyjä oluita näki tapahtumassa. Alkoholiprosentiltaan kevyitä oluita oli yllättävän paljon, varsinkin happamissa oluissa oli tyypillistä jopa noin 4%-alkoholipitoisuus. Tämä oli hyvin terve käänne, koska näin maistelukin oli helpompaa. Itse pidän kevyiden oluiden saapumista hyvänä asiana, usein kaipaa oluitta myös virkistävänä janojuomana, jolloin pienempikin alkoholiprosentti riittää. Mutta makua täytyy olla, ja sitä näissä oluissa olikin.   

Oluet olivat tapahtumassa joko täysin vaaleita tai täysin tummia, punertavia oluita oli todella vähän, ja IPA-oluissa niin yleistä toffeen väristä karamellimallasta ei näkynyt käytännössä ollenkaan.  Käytettyjen hedelmien takia monet oluet olivat pinkkejä/tummanpunaisia, mikä oli hauskan erilaista.  

Festivaali on mielenkiintoinen matka oluen maailmaa, ja siksi suositan Copenhagen Beer Celebrationia sekä oluiden maistelun alottelijalle että harrastuksessaan jo pidemmälle ehtineelle!

Katso kuvat Copenhagen Beer Celebrationista:

http://punavuorigourmet.blogspot.fi/2016/05/copenhagen-beer-celebration-2016.html

Katso CBC:n omat sivut:

http://mikkeller.dk/category/copenhagen-beer-celebration/