Baarille hyvä promootio

Erilaiset kesätapahtumat ovat oiva tilaisuus tehdä omia tuotteita ja baaria tunnetuksi, sillä festarikansa on entistä laatutietoisempaa.

Turkulainen The Cow oli mukana Lokalahdella järjestetyssä Karjurockissa. Heinäpaaleilla somistettu festaribaari Cocktail-Navetta palveli asiakkaitaan heinäkuun puolivälissä kaksi päivää.

– Teemme muutenkin henkilöstövuokrausta ja mietimme porukalla, voisiko toimintaa laajentaa myös festareihin. Tärkeintä on, että henkilökunta innostui asiasta, sillä ketään ei voi pakottaa tällaiseen hommaan, The Cown yrittäjä Antti Suhonen kertoo.

Vuoropäällikkö Janette Bertenýi-Hynysen kontaktien kautta Suhonen pääsi esittelemään ideaansa festarijärjestäjille ja sai heidän kannatuksensa, että vieraille tarjottaisiin juhlavuoden kunniaksi jotain erilaista myös juomapuolella.

– Sain heidät vakuutettua siitä, että myisimme muutakin kuin siideriä, olutta ja kossukolaa, jos meille annettaisiin mahdollisuus. Ja niin teimmekin.

Juomalistan suunnittelu tehtiin yhteistyössä festarin maahantuojayhteistyökumppanin Hartwa-Traden kanssa. Saatuaan alkoholilistan Suhonen tiimeineen mietti sopivia juomia. Tarkoituksena oli tarjota oikeassa suhteessa sekä trendijuomia että helpompia vaihtoehtoja, jotka sopivat myös harvemmin drinkkejä juoville kävijöille. Festareilla juomien pitää olla myös nopeasti nostettavia.

– Tavoitteenamme oli, että baarissa on mahdollisimman vähän pulloja, joista saa tehtyä monipuolisesti erilaisia juomia. Saimme valikoimasta lopulta sellaisen, että pystyimme asiakkaan toiveesta tarvittaessa varioimaan juomia ja myös mocktailit onnistuivat.

Lopullisten viilausten jälkeen listalle tuli pari nopeaa shottijuomaa, Mint Julep, Viski Sour, Lynchburg  Lemonade, The Cow GT ja mansikkamargarita. The Cow on ollut alusta lähtien tunnettu hyvästä mansikkamargaritastaan, joten se oli luonteva valinta.

– GT on useimmille tuttu ja nyt pääsimme esittelemään ihmisille oman versiomme, jossa on verigreippiä ja kamomillasiirappia. Raaka-aineet herättivät keskustelua asiakkaiden kanssa ja saimme  heidät varmaankin kiinnostumaan enemmän cocktaileista.

 

Festarit olivat paitsi mukavaa vaihtelua henkilökunnalle, myös hyvä mahdollisuus promota baaria. Promoamista helpotti se, että henkilökunta sai käyttää The Cow -paitaa ja baarin logo sai olla esillä muutenkin. Pisteellä jaettiin flaiereita, joilla saa alennuksen vieraillessaan The Cowssa.

Päivät olivat pitkiä ja työ rankkaa. The Cown henkilökunta odottaa silti innolla tulevan kesän festareita ja mahdollisia uusia yhteistyökuvioita.

– Viime kesästä jäi niin hyvä maku koko porukalle, että teemme mielellämme tulevanakin kesänä samanlaisia keikkoja.