Uutta tölkkimallia on ylistetty laajasti sekä lehdistössä että olutharrastajien keskuudessa. Pienpanimobuumin myötä aromitölkin odotetaankin leviävän nopeasti koko Eurooppaan.

The London Beer Factoryn olutmestari ja osakas Ed Cotton on syystäkin innoissaan uudesta tölkki-innovaatiosta.

– Ero pulloihin ja perinteisiin tölkkeihin on huikea. Mielestäni on itsestään selvää, että jokainen rakkaudella pantu käsityöolut ansaitsee pakkauksen, joka auttaa saamaan juomasta kaiken irti. 360-tölkki on hyvä esimerkki siitä, että parhaat keksinnöt ovat pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisia.

TÖLKIN SUUNNITTELUSSA on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että avautuva kansi ei jätä tölkin reunoihin terävää särmää.

Sisäänpäin kaareutuvalla yläosalla on useita tehtäviä. Yhtäältä se auttaa säilyttämään oluen aromit mahdollisimman hyvin. Se myös ohjaa juoman laskeutumaan makuaistin kannalta optimaalisesti kielen kärjen samalla kun tuoksu suuntautuu kohti nenää.

Ylimääräisenä etuna nautittavuuden kannalta on alumiini, jonka ansiosta juoma pysyy halutussa lämpötilassa pidempään kuin lasiin kaadettuna.

VAIKKA AROMITÖLKKIÄ ei ole tarkoitettu oikean lasin korvaajaksi, niin monissa tilanteissa se nostaa juomanautinnon aivan uudelle tasolle. Ainakin se päihittää mennen tullen kesätapahtumien muovituopit – perinteisistä tölkeistä ja pulloista puhumattakaan.

Uuden pakkauksen ansiosta festivaalit ja tapahtumajärjestäjät pystyvät tarjoamaan asiakkailleen elämyksiä myös anniskelualueilla. Aromitölkki on erinomainen valinta otettavaksi mukaan myös piknikille tai saunaan.