3 + 1 parasta olutmyymälää Tallinnassa

Virossa vuonna 2013 alkanut pienpanimobuumi ei osoita hiipumisen merkkejä. Suomalaiset oluenystävätkin ovat Tallinnan-matkoillaan löytäneet etelänaapurin laadukkaan ja monipuolisen olutvalikoiman. Listasin kolme osoitetta, joista vaativakin olutharrastaja löytää kotiintuomisia.

Viron pienpanimobuumin voi katsoa alkaneeksi kiertolaispanimona aloittaneesta Põhjalasta, joskin ensimmäisenä pienpanimona toimiluvan sai Õllenaut marraskuussa 2013. Sitä seurasivat muutaman kuukauden viiveellä Lehe Pruulikoda ja Vormsi Õlu.

Vaikka suomalaiset alkoholitukkurit etsivät jatkuvasti salkkuihinsa sopivia virolaisia pienpanimoita, Tallinnassa valikoima on tuntuvasti parempi kuin suomalaisissa kaupoissa tai ravintoloissa.

Uba ja Humal

Võrgu 310415

TallinnaOlut- ja kahvikauppa Uba ja Humal (Papu ja Humala) sijaitsee hieman sivussa vilkkaimmilta kulkureiteiltä, silti vain 10 minuutin kävelymatkan päässä A-terminaalista. Kahvia kaupassa on vain nimeksi, mutta kansainvälisten laatuoluiden kirjo sitäkin suurempi. Etenkin tuontioluiden hinnat ovat kalliita, monet jopa kalliimpia kuin Suomen Alkoissa tai Tallinnan olutravintoloissa.

Paikallisten käsityöoluiden hinnoittelu on maltillisempaa, ja muutamat tarjoustuotteet jopa halpoja.

Uba ja Humal -kaupan ehdottomia valtteja ovat sen sijainti sataman lähellä ja laaja, hyvin esillä oleva valikoima.

Koht Õllepood

Lai 810133 Tallinna

Enemmän kioskia kuin kauppaa muistuttava Koht Õllepood on Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva sympaattinen olutmyymälä. Tyhjää lattiatilaa on hädintuskin muutama neliö, mutta jatkuvasti vaihtuva olutvalikoima on vertaansa vailla.

Luultavasti edes puodin omistaja ei tiedä myynnissä olevien nimikkeiden määrää. Itse veikkaisin noin 500 eri tuotetta, mutta valistunutkin arvio saattaa heittää sadalla tai kahdella.

Olutvalikoima kattaa koko maailman Färsaarilta Japaniin. Virolaisten pullotteiden lisäksi belgi- ja brittioluiden valikoima jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen.

Erinomainen olutkauppa, joka on auki iltapäivästä myöhäiseen iltaan. Täältä oluenystävä löytää aina jotain.

SIP veini- ja õllepood

Telliskivi 6240412

TallinnaKalamajan alueen olutkeidas SIP veini- ja õllepood pitää hyllyissään parhaan valikoiman virolaisia käsityöoluita. Tuontioluitakin on tarjolla kelpo kattaus kuten myös viinejä ja viinitarvikkeita.Hinnat ovat kohtuullisia, minkä lisäksi oluen tai viinin voi ostaa nautittavaksi puodin sisätiloissa.

Autoilijoille SIP tarjoaa maksuttomia pysäköintipaikkoja aivan kaupan vieressä, joten isompikin lasti siirtyy konttiin helposti ja nopeasti. Henkilökunta on ystävällistä ja palveluhenkistä sekä tuntee läpikotaisin myytävät tuotteet.

Älä unohda katsoa oven vieressä olevaa tarjouspöytää.

 

RIMI Supermarket

Useita sijainteja

Kymmenillä ja taas kymmenillä Viron-matkoillani olen oppinut katsomaan Rimi Supermarkettien pienpanimohyllyt ja sangen usein löytänyt vastustamattomia tarjoushintoja.

Esimerkiksi Põhjalan tai Pühasten laatutuotteita saattaa olla myynnissä jopa alle 1,50 euron pullohintaan. Viimeisimmällä matkallani yhden Rimin hyllystä löysin Põhjalan Pime Öö Imperial Stoutin 1,99 eurolla ja Tankerin Kashei Bessmertniy Russian Imperial Stoutin 3,99 eurolla. Molemmat todellisia löytöjä, kirjaimellisesti.

Peter Tammenheimo on vapaa olut- ja matkailutoimittaja, joka viihtyy hyvin myös viinien, väkevien juomien ja happamien cocktailien seurassa.

Kuva Sebastian Trzaska