Aiemmin OlutExpona tunnettu tapahtuma vaihtoi tälle vuodelle konseptia, nimeä ja ajankohtaa. Vaikka festivaali järjestettiin vuoden vilkkaimpaan pikkujouluaikaan, uudistuksista huolimatta – ja osittain niiden takia – yleisö ei löytänyt uutta olutjuhlaa. Nihkeästä alusta huolimatta Kippis-festivaalista voi kehittyä tulevaisuudessa talvioluttrendien suunnannäyttäjä, jos vain tahtoa riittää.

Tapahtumaa edeltäneessä lehdistötilaisuudessa festivaalin järjestelyistä vastaava Mikki Nyman maalaili kuvaa aidosti kansainvälisestä oluttapahtumasta, jonka tunnelma, oluet, ruoka, ohjelma ja tastingit kestävät vertailun minkä tahansa arvostetun olutfestivaalin kanssa.

Eivät kestäneet, vaikka tapahtumassa oli myös paljon hyvää.

Ensi vuonna eväitä parempaan

OlutExpon uudistaminen voimakkaasti kansainvälisempään suuntaan, tapahtuman luonteen vaihtaminen messuista festivaaliksi sekä ajankohdan siirtäminen marraskuun loppuun ovat kaikki hyviä ajatuksia, koska Suomesta puuttuu vielä suurelle yleisölle suunnattu kansainvälisiä trendejä ja talvikauden oluita esittelevä festivaali.

Paperilla kaikki askelmerkit olivat kohdillaan, ja tämän tyyliselle tapahtumalle on varmasti tilausta. Toivoa sopii, että Kippis International Craft Beer Festival osaisi jatkossa tuotteistaa itsensä talvikauden avaajana, eräänlaisenä pimeän vuodenajan oluttapahtumien keihäänkärkenä.

Miksi sitten asiakkaat eivät löytäneet tapahtumaan? Suuren osan ajasta Kaapelitehtaan Merikaapelihalli kumisi tyhjyyttään ja parhaimmillaankin festivaalialue oli enintään puolitäysi.

Suurin syy löytyy tapahtuman viestinnästä, sisäisestä ja ulkoisesta. Viestintä oli ulkoistettu yhteistyökumppanille, joka suurista puheistaan huolimatta oli pihalla kuin lumiukko. Alan ammattilaisille viesti kyllä kulki vaihtelevalla menestyksellä, mutta suurta yleisöä kotikutoinen markkinointi ei tavoittanut. 

Ensi vuodelle tärkein uudistus olisi antaa viestintä ja markkinointi aina tapahtuman nettisivuista lähtien aidosti osaaviin käsiin. Tottahan ammattilaisille pitää työstä maksaa, mutta onpahan jälkikin sitten sen mukaista.

Ja jos ei ulkoinen viestintä toiminut, ei ollut sisäisessäkään kehumista. Esimerkiksi perjantai-iltana lipunmyynnin loputtua kolme tuntia ennnen sulkemisaikaa vahtimestarit lukitsivat sisäänkäynnin ovet, vaikka tarkoituksena oli, että kello 21 jälkeen sisäänpääsy olisi kaikille maksuton.

Virhe havaittiin ja korjattiin ehkä noin tunnin kuluttua, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Se ei vesisateeseen jääneitä oluenystäviä paljoa lämmittänyt, ja samalla menetettiin perjantai-illan parhaat myyntitunnit, mikä kuului ärräpäinä myyntitiskeillä.

Naamapalmuja ja myötähäpeää

Jo mainitussa lehdistötilaisuudessa nostettiin esiin Suomen Paras Olut -kilpailu ja voittajaoluiden esitteleminen festivaalin yhteydessä. Idea tähän oli tullut viestintäkumppanilta, kuinkas muutenkaan. Alustavien tietojen mukaan maistettavina piti olla viisi sarjavoittajaolutta, siis alle puolet kaikista. Tiedossa oli myös, että koko kilpailun voittajaa tai edes toiseksi parhaiten menestynyttä panimoa ei tapahtumassa nähtäisi.

Eihän siinä ole mitään järkeä! Idea oli huono ja toteutus torso heti alusta lähtien. Vertailun vuoksi, kuka haluaisi nähdä moottoripyörämessuilla pelkän etuhaarukan ja pakoputken?

Loppujen lopuksi paikalle saatiin vain kaksi SPO-sarjavoittajaa yhdestätoista, mikä aiheutti yleisössä ja tiskien takana face palm -elehdintää ja puhdasta myötähäpeää.

Festivaalin jälkeen keskustelin järjestäjä Mikki Nymanin kanssa muista havaitsemistani puutteista kuten liian kirkkaasta valaistuksesta ja vesipisteiden puuttumisesta. Voin ilokseni todeta, että ensi vuodelle on luvassa sekä tunnelmallisempi valaistus että ilmaisia vesipisteitä asiakkaille.

Kansainvälisyys näkyi ja maistui

Selvästi suurin osa festivaalille saapuneista panimoista tuli ulkomailta joko järjestäjän tai maahantuojien kuten Diamond Beveragesin, Brew Seekerin ja Uniq Drinks Finlandin kutsumina. 

Kaiken kaikkiaan olutvalikoima oli erinomainen ja myyntipisteillä päivystänyt panimoiden oma väki oli iloista ja palvelualtista. Ulkomailta tulleet oluentekijät selvästi myös itse viihtyivät, kun pääsivät kertomaan tuotteistaan suoraan kuluttajille.

Järjestäjiä kohtaan syvä kumarrus siitä, että erilaisista poleteista ja ladattavista maksukorteista oli luovuttu ja niiden tilalle otettu pankkikortin lähimaksu. Se on sujuvin ja asiakaskokemuksen kannalta ylivoimaisesti miellyttävin maksutapa. 

Festivaalin timanttisinta antia olivat kansainväliset tastingit, jotka myytiin lähes loppuun jo ennen tapahtuman alkua. Etenkin Marble Breweryn pääpanimomestari Joe Ince ja Pühasten osakas Lauri Eidermann olivat tuoneet omiin tastingeihinsa komean kattauksen todella harvinaisia erikoisuuksia. Miehet myös ottivat yleisönsä ja vitsailivat vapautuneesti.

Näistä tastingeista 10 euron hinta tuntui ilmaiselta, eikä se lopuistakaan (Vibrant Forest, North Brewing ja Kirkstall) liikaa ollut.

Miten kehitys jatkuu?

Suuren oluttapahtuman konseptin muutos on järjestäjälle iso riski, mutta tämän tapahtuman perusteella kansainvälistyminen on Kippikseltä aivan oikea ratkaisu, samoin kuin festivaalin siirto talvikauden alkuun.

Toivoisin, että kansainvälistyminen jatkuisi edelleen voimakkaana ja että kaikki merkittävät oluiden maahantuojat saataisiin mukaan sekä esittelemään päämiehiään että järjestämään tastingeja. Ehkä tähän on mahdollisuuksia viimeistään kahden vuoden kuluttua, kun Kaapelitehtaan sisäpiha on saatu katettua.

Kotimaisista valmistajista paikalle tulisi kutsua ainoastaan vahvasti vientihenkiset tai muuten erityisen trendikkäät oluenvalmistajat, sekä sellaiset panimot, joilla on erittäin vahva alueellinen tai matkailullinen merkitys.

Ja viimeisenä toiveena, laittakaa ensi vuonna jokaisen panimon yläpuolelle lippu merkiksi panimon kotimaasta.