Superfanin oma kauppa

Karhu, Suomen suosituin olutmerkki, valtaa reviiriä terästankkien ja kylmäkaappien ulkopuolelta. Sinebrychoff pyrkii tuomaan Karhu-brändin aidosti osaksi suomalaisten oluenystävien arkea ja elämäntapaa. Avainsanoja ovat kotimaisuus, korkea laatu, vastuullisuus ja arjen ylellisyys.

KARHU (Ursus arctos), lempinimeltään kontio, otso, mesikämmen tai nalle, on roteva, isopäinen ja kyttyräselkäinen petoeläin. Heraldiikassa ja symboliikassa karhu yhdistetään usein voimaan tai ahneuteen. Karhu on Satakunnan vaakunaeläin ja se esiintyy myös Euran, Isokyrön, Kauhajoen, Kontiolahden, Lapuan, Pudasjärven ja Porin vaakunoissa.

Pori tunnetaan karhukaupunkina, mistä juontaa juurensa tunnetun suomalaisen olutmerkin nimi. Sinebrychoffin Karhu on lisäksi Suomen tatuoiduin tuotemerkki. Se kertoo jotakin Karhu-oluen suosiosta.

KARHU-OLUT SYNTYI kieltolan aikana vuonna 1929 Porin Oluttehdas Oy:n mietona mallasjuomana. Oluenpanijana toimi tuolloin panimomestari Axel J. R. Grönfors.

Nykyisen tuotemerkin kantamuoto ilmestyi Karhu III -oluen etikettiin vuonna 1975 Porin Oluttehtaan siirryttyä muutamaa vuotta aiemmin Sinebrychoffin omistukseen.

1990-luvulla porilainen paikallisolut pääsi valtakunnalliseen jakeluun ja 2000-luvun alussa se ohitti Lapin Kullan Suomen myydyimpänä olutmerkkinä.

Karhu-oluen valmistuksen siirryttyä Porista Keravalle vuonna 2009 tuoteperhettä on kasvatettu määrätietoisesti. Tällä hetkellä siihen kuuluu yhdeksän erilaista olutta, viimeisimpänä tulokkaana 4,6 prosentin vahvuinen suodattamaton lager Karhu Raaka.

MAALISKUUSSA KARHU avasi verkkokaupan ja toi markkinoille valikoiman paljon toivottuja lifestyle-tuotteita. Edullisimmillaan tosifani pääsee osaksi aitoa Karhu-maailmaa 16 euron hintaisella emalimukilla, jonka kylkeä koristaa valkoinen karhunpää.

Katalogin kallein tuote on Karhu-merkinnällä varustettu Yrjö Kukkapuron ikoninen Remmi-tuoli. Se maksaa karvan verran alta 3 000 euroa.

Karhu-tuotevalikoima on tuotettu yhteistyössä suomalaisten design- ja lifestyle-yritysten kuten Coston ja Avarten kanssa. Mukana tuotteiden suunnittelussa on ollut mainostoimisto Hasan & Partners.

Alkuvaiheessa verkkokaupasta on saatavilla muun muassa asusteita, kännykänkuoria, reppuja ja lompakoita. Kesää kohti mentäessä tuotevalikoima kasvaa esimerkiksi laadukkaalla viiksivahalla ja Karhu-tyyliin sopivilla saunatarvikkeilla.

Peter Tammenheimo on vapaa olut- ja matkailutoimittaja, joka viihtyy hyvin myös viinien, väkevien juomien ja happamien cocktailien seurassa.

Kuva Sebastian Trzaska

Tilaa näytelehti