Suomen ensimmäinen koko viihdebisneksen kattava ammattilaistapahtuma Entertainment Business Arena -tapahtuma  järjestetään Helsingin Crowne Plazassa torstaina 4.–5. toukokuuta. Tapahtuman ohjelma on nyt julkistettu.

Järjestäjien mukaan ohjelmaa täydennetään lähiviikkojen aikana. Uutisista kerrotaan verkkosivuilla, somessa ja uutiskirjeissä. 

Avajaispäivänä torstaina 4. toukokuuta on luvassa tiiviitä tietoiskuja eri viihteen sektoreista Suomessa. RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller kertoo radioalan yleisestä tasosta. Yrityskentän edustaja Nelonen Median radioiden johtaja Jussi Suvanto puhuu audion kulutuksesta ja radion tulevaisuudesta. Stagella nähdään myös TV-alan kattojärjestön, Suomen audiovisuaalisen alan tuottajien SATUn edustajat. Alan tilasta kertoo ITV Studios Finlandin toimitusjohtaja Pete Paavolainen.

Viihdeteollisuus myllerryksessä

Suomalaista viihdeteollisuutta on kuvattu laajaksi ja kirjavaksi toimijakentäksi, tärkeäksi suomalaisen luovan alan kivijalaksi.

Moni viihteen ja kulttuurin toimiala on kokenut suuria muutoksia viime vuosina, ja myllerrys jatkuu yhä. Luovien alojen kyky muuntaa investointinsa taloudelliseksi arvoksi ja kannattavaksi elinkeinotoiminnaksi on tärkeää koko Suomen elinkeinorakenteen uudistumiselle ja uusien työpaikkojen syntymiselle, sillä yrittäjät luovat uutta ja pitävät Suomen pyörät pyörimässä. Yrittäjät työllistävät, maksavat suuren osan valtion verotuloista ja ovat tottuneet pärjäämään omillaan.

EBArenassa voi myös tutustua viihdeteollisuuden erikokoisiin ja eri tilanteessa kamppaileviin yrityksiin. Yksi tapahtuman kumppaneista on Suomen Yrittäjät, jonka edustajat kertovat myös, millaisia verkostoja ja tukea yrittäjäjärjestö tarjoaa jäsenilleen.