Aasian ykkösbaariksi valittu Manhattan panostaa yksityiskohtiin

Vaikuttavalla miljööllään ihastuttava singaporelainen Manhattan nappasi hiljattain Asia's 50 best bars 2017 -listan kärkipaikan. Regent-hotellin baarin houkuttimina toimivat laaja tynnyrikypsytettyjen cocktailien valikoima ja kiinnostava raaka-ainevarasto, jossa myös asiakkaat voivat vierailla.

Four Seasons -hotelliketjuun kuuluvan Regentin baari koki täydellisen muodonmuutoksen kolmisen vuotta sitten. Innoitus Manhattanin konseptiin on ammennettu 1900-luvun kulta-ajan cocktaileista.

– Baarissa yhdistyvät vanhasta New Yorkista muistuttava hohdokas mutta moderni tila, huolella tehdyt cocktailit ja pientuottajien alkoholit. Klassikoiden rinnalle olemme nostaneet jo unohdettuja juomia cocktailhistoriasta, kertoo markkinointi- ja viestintäpäällikkö Andreana Soh.

Baarin avaaminen vaati kovaa työtä baaritiimiltä ja muilta hotellin työntekijöiltä, sillä Four Seasons on sitoutunut parantamaan asiakaskokemusta ja luomaan kiinnostavia elämyksiä asiakkailleen. Regent Singaporessa huhtikuussa 2014 järjestetty Manhattanin avajaiset olivat yksi kaupungin odotetuimmista hotellibaarien lanseerauksista. 

– Massiivinen remontti muutti kerta heitolla vaatimattoman baarin kaupungin kuumimmaksi tapaamispaikaksi. Projekti toteutettiin yhteistyössä Proof & Co. -konsulttiyrityksen kanssa, joka on myös 28 HongKong Streetin takana. Myös Manhattanin lahjakkaan baaritiimin eteen nähtiin vaivaa.

Baaritiski on ikään kuin näyttämö, jonka päänäyttelijöinä toimivat baarimestarit. Katseenvangitsijana toimii tiskin takana oleva mustaa lakattua paneelia ja italialaista marmoria yhdistävä hyllystö, josta löytyy valaistuna yli 300 pulloa, mikä luo näyttävän taustan baarimestareiden työskentelylle.

– Sisustus on suunniteltu niin, että jokainen asiakas näkee sisään astuessaan craft-cocktaileja tekevät baarimestarit.

Vaikka kyse on huippuhotellin baarista, Manhattanissa käy paljon kanta-asiakkaita, joista osa on hotellin vieraita ja osa paikallisia. Toisina iltoina baarissa istuu bisnesmiehiä nauttimassa cocktaileja illallisen jälkeen, kun taas välillä on naisporukoita juhlimassa.

– Baarissa käy hyvä sekoitus ihmisiä. Myös vaativia asiakkaita, jotka etsivät jotain erityistä.

Harvinainen kypsytyshuone

Manhattan Barin ylpeys ovat ikäännytetyt cocktailit, joita säilytetään sisäänkäynnin läheisyydessä sijaitsevassa huoneessa. Valikoima sisältää yli sata amerikkalaisesta tammesta tehtyä tynnyriä, jotka on valmistanut Yhdysvalloissa Minnesotassa toimiva pieni yritys.

– Kyseessä on maailman ensimmäinen hotellissa sijaitseva kypsytyshuone. Tynnyreissä valmistuu cocktaileja, joissa on käytetty viskin lisäksi myös muita alkoholeja sekä bittereitä. Vieraamme voivat nauttia huoneen antimista ympäri vuoden, Soh sanoo.

Toinen erikoisuus on ainutlaatuinen raaka-ainehuone, jossa myös asiakkaat voivat piipahtaa tutkimassa etikettejä tai vaikka nuuhkimassa pullojen sisältöä.

– Monet asiakkaat ovat olleet kiinnostuneita huoneesta. Hankimme raaka-aineita paikallisilta markkinoilta ja käytämme niitä esimerkiksi koristeina, siirapeissa sekä talon bittereissä ja likööreissä, kertoo baarimestari Frank Hoo Gee.

Jäät katseenvangitsijana

Manhattanin nykyinen menu kattaa lähemmäs 40 cocktailia, sisältäen tynnyrissä kypsyvät juomat. Lista jakautuu Manhattanin eri alueisiin, jotka vaihtuvat noin viiden kuukauden välein. Menu menee seuraavan kerran kokonaan uusiksi baarin kolmevuotispäivänä tämän vuoden huhtikuussa.

Yksi baarin suosituimmista juomista on solera-ikäännytetty Negroni, jossa on hyödynnetty espanjalaisten ja portugalilaisten suosimaa metodia. 

– Meillä se toimii niin, että viinin sijaan cocktailit säilytetään tynnyreissä, ja sekoitamme sekä uudempien että vanhempien tynnyreiden sisältöä keskenään saadaksemme tasapainoisen talon sekoituksen.

Cocktailit viimeistevät jääblokista hakatut jäät. Baarissa on käytössä Tuck Lee Icen toimittamaa kirkasta jäätä, joka valmistetaan kolme kertaa suodatetusta vedestä ja jonka jäätyminen kestää 36 tuntia.

– En ole nähnyt tällaisia jääblokkeja kovinkaan monessa baarissa Singaporessa. On the rocks -tyyppisissä juomissa käytämme tavallisten jääkuutioiden sijaan koristeltua versiota, johon teemme leimalla baarin oman M-logon, Gee kertoo.

MANHATTAN

45 ml Michter’s US*1 Straight Rye

15 ml Mancino Rosso Vermouth

10 ml Luxardo Sangue Morlacco Cherry Brandy

1 piece House-made Brandy-infused Cherries

2 dashes Angostura Bitters

1 lemon peel

 

Method: In a mixing glass, add rye whiskey, sweet vermouth and brandy cherry. Add ice and Angostura bitters. Stir well (about 30 seconds). Express lemon oil on the rim of the glass (for aroma) and add cherry as garnish in the cocktail.

Bartender’s tip: Use bigger ice cubes as it creates the right temperate and dilution for the cocktail.

 

 

BRANDIED CHERRIES (1/2 KG)

300 ml Sweet Vermouth

300 ml Bourbon

1 piece cinnamon

4 pieces star anise

4 pieces cardamom

4 pieces cloves

1/2 cup sugar

1/2 pod vanilla bean

 

Glassware: Martini glass – to chill with ice until ready to serve.

Method: Combine sweet vermouth and bourbon with sugar, and stir until sugar dissolves. Add spices and mix well. Add cherries and ensure they are fully submerged in the mixture. Let it rest for at least one week under room temperature.

Bartender’s tip: If you want stronger fruity/cherry flavours, add 1 cup of cherry brandy to the mixture.

Manhattan Bar

1 Cuscaden Road, Singapore 249715

  • Regent Hotellin baari, joka koki muodonmuutoksen vuonna 2014.
  • Bar managerina on kesästä 2015 toiminut saksalainen Philip Bischoff, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Le Lion – Bar de Parisissa ja Amano Barissa.
  • Erikoisuutena kattava valikoima tynnyrikypsytettyjä cocktaileja sekä baarisalin yhteydessä sijaitseva asiakkaille avoin raaka-ainehuone.
  • Cocktaillistaan on haettu vaikutteita Manhattanilta, jonka alueista nostetaan listalle aina viisi kerrallaan. Tällä hetkellä listalla ovat Harlem, Central Park, Hells Kitchen, Chelsea ja Low East Side.
  • Tarjolla on myös ruokaa, joka on suunniteltu tukemaan juomatuotetta. Vaikutteita on haettu New Yorkista.
  • Vuoden 2016 palkintoja: World’s 50 Best Bars (11.) ja Asia’s 50 Best Bars by Drinks International (5.).
  • 1. sija Asia's 50 best bars 2017 -listalla.

MAD DOG

60 ml Greenore 8 Years Irish Whisky

8 ml Ferrand Dry Curaçao

5 ml Luxardo Maraschino

5 ml Drambuie

2 dashes St. George Absinthe

2 dashes Angostura Bitters

2 dashes Peychaud’s Bitters

dash Fee Brothers Walnut Bitters

 

Pour all ingredients in a mixing glass and add ice. Stir until chilled. Pour in a wine glass. Add a large cube. Express with lemon peel and drop inside the glass.

Smoke with wild cherry bark and schisandra berries.